Seuraa matkaamme:

Suomi365 - on kunnianosoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Tämä sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookissa:
Suomi365



tiistai 31. tammikuuta 2017

31.1.2017 Euran Käräjäkivet on mysteeri menneisyydestä


Tuomarinympyrä - käräjäpaikka, hauta, uhripaikka vai jotain ihan muuta? 
Käräjäkivet ovat kansanomainen nimitys mäen päälle, suurista kivistä rakennetuille kivikehille. Perimätietoon perustuen kivikehillä on pidetty käräjiä ennen kristillistä aikaa. Tästä syystä muodostelmista käytetään myös nimitystä Tuomarinympyrä. Arkeologiset tutkimukset ovat kuitenkin antaneet vahvoja viitteitä siitä, että kivikehät ovat olleen alun perin hautoja. Haudat on ajoitettu rautakautisiksi. Mikä siis on Käräjäkivien alkuperäinen ja todellinen funktio ja onko niiden merkitys elänyt ja muuttunut vuosisatojen saatossa?
Kykeneekö arkeologia ikinä vastaamaan kysymykseen - miksi tämä kivikehä on rakennettu?
Suomen tunnetuimmat Käräjäkivet sijaitsevat Käräjämäessä, Eurajoen rannalla, Euran taajaman tuntumassa. Käräjämäen hiekkaharjulla sijaitsee laaja rautakauden kalmisto. Arkeologisten tutkimusten perusteella kalmistoa on käytetty yhtäjaksoisesti vuosina 550–1200, myös tätä vanhemmista haudoista on löydetty jäänteitä.  Euran Käräjämäen kivikehän yhteydessä olevat hautaukset on ajoitettu kansainvaellusajalle eli rautakauden jaksolle, joka vallitsi noin vuosina 400–550 jaa. Käräjämäen alueella on tehty arkeologisia kaivauksia jo 1800-luvun lopulla, tähän päivään mennessä mäeltä on löydetty yli 200 hautaa tai hautakuopannetta.
Alueella kulkee muinaispolku, jonka varrella olevat opastaulut kertovat paikan kiehtovasta menneisyydestä.
Myyttiset Käräjäkivet koostuvat 12 suuresta kivestä. Kehän keskellä kerrotaan olleen ison laakean kiven, joka on aikanaan siirretty läheisen talon rakennuksen perustuksiin. Vaikka kivet ja koko mäki on nimetty käräjöinnin mukaan, on nimi todennäköisesti virheellinen ja harhaanjohtava. Perimätieto tai historialliset lähteet eivät anna mitään viitteitä tällaisesta käytöstä. Ja sitä vastaan puhuvat vahvasti kehän keskeltä löydetyt kaksi kuoppahautaa. Kivikehä ei osaa puhua eikä se helpolla luovuta salaisuuttaan, se on haudattuna niin syvälle historian kerroksiin, ettei edes herkkäotteisin arkeologi voi sitä enää esiin kaivaa. Käräjämäen myyttinen kivikehä tulee kätkemään salaisuutensa. Todennäköisesti ikuisesti.        

maanantai 30. tammikuuta 2017

30.1.2017 Jämijärven Uhrilähteellä uskotaan olevan parantavia voimia

Terve metsä, terve maa, vesi kultainen kuningas.
Uhrilähteen pohjassa on useita ”kiehuvia” pyöreitä pisteitä, pohjaveden pulputessa hiekkapohjan lähteensilmien läpi.

Uhrilähde ja Kylmänmyllynlähde - vanhoja uhripaikkoja molemmat.
Pohjois-Satakunnassa, Kankaanpään ja Jämijärven alueilla, sijaitseva Hämeenkangas on ainutlaatuinen saumamuodostuma, joka on syntynyt jääkauden loppuvaiheessa noin 11 000 vuotta sitten kahden jäätikkökielekkeen väliin. Hämeenkankaan korkein kohta on Soininharjulla, joka kohoaa reilut 180 metriä merenpinnan ja 80 metriä Jämijärven pinnan yläpuolelle. Muodostuman materiaali on pääosin hiekkaa ja soraa. Hämeenkankaan hiekkakerrosten suodattamista pohjavesistä osa pulppuaa maan pintaan lähteinä, joista tunnetuin on Jämijärven Uhrilähde ja sen vieressä sijaitseva Kylmänmyllynlähde. Uhrilähteen pohjassa on useita ”kiehuvia” pyöreitä pisteitä, pohjaveden pulputessa hiekkapohjan lähteensilmien läpi. Lähde pysyy läpi vuoden sulana. Sen äärellä kasvaa erikoisia kasvilajeja, kuten kevätlinnunsilmää ja lähdesaraa.
 
Talvella sulana pysyvä lähteensilmä on maaginen näky.
Jämin Uhrilähde on tunnettu pitkään ja sen pohjattomalta silmältä on haettu apua erinäisiin vaivoihin jo satojen vuosien ajan. Tänäkin päivänä, vaikka taikausko on vähentynyt, moni lähteellä vieraileva matkaaja sulkee silmänsä, toivoo jotain vaatimatonta ja heittää uhrirahan lähteen hengelle. Kun kolikko katoaa poreilevaan hiekkasilmään, mieleen tulvii ajatuksia: mihin tavara vajoaa, kuinka paljon lähde pystyy syömään ja paljonko sinne on näiden vuosisatojen aikana uponnut uhrilahjoja?

Vaikuttava vierailukohde on myös Uhrilähteen vieressä pulppuava Kylmänmyllynlähde, tämäkin lähde tunnetaan kansanperinteen tarinanpaikkana ja lähteen vedellä on katsottu olevan parantavia voimia.  Uhrilähde ja Kylmänmyllynlähde sijaitsevat Lähdelenkki nimisen luontopolun varrella – lenkki on osa laajempaa, Hämeenkankaan itäosassa sijaitsevaa, Kolmen harjun polku –nimistä luontopolkuverkostoa. Vaikka vanhoista uhrilähteistä on hiljalleen tullut merkittäviä turistikohteita, ovat lähteiköt säilyneet varsin luonnontilaisina ja ne ovat onnistuneet säilyttämään tietynlaisen pyhyyden.

KARTTA

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

29.1.2017 Rymättylän Kööpelivuori oli pirun ja noitien kokouspaikka

Jyrkänteitä, maisemia, luolia ja suuria lohkareita - Rymättylän Kööpelinvuori yllättää monipuolisuudellaan.
Kööpelivuoren mahtava jyrkänne on yksi maakunnan mykistävimpiä.
Rymättylän Kööpelivuori on korkea, julmien jyrkänteiden reunustama kukkula, keskustan eteläpuolella. Vuorella on kaksi luolaa, matala mutta leveä lippaluola ja viihtyisä lohkareluola. Lohkareluolalla on pituutta 5,5 m, leveyttä 1,5-2 m ja korkeutta 1-1,5 m. Suurimmalla lippaluolalla on pituutta 1-3 m, leveyttä 13 m ja korkeutta 0,5-2,6 metriä.
Kööpelivuoren luolamaisempi onkalo on rikkonaiseen kallioseinämää syntynyt läpikuljettava tunneli.
 
Vaatimattomampi luola on mukavan kokoinen lippaluola.
Kyöpeli on yleensä kallio, vuori tai mäki, jonka nimen kirjoitusasu vaihtelee hieman. Nykykarttojen mukaan Rymättylän kirkonkylän kupeessa kohoava kukkula tunnetaan nimellä Kööpelivuori. Kaikkiaan erilaisia kyöpeleitä on lähes 70 kappaletta eri puolilla suomea. Tarinoiden mukaan Kyöpelillä on kaksi merkitystä. Se voi olla paikka, jossa vanhat piiat kokoontuvat tai se on paikka, jonne piru ja noidat kokoontuivat veronmaksuun ja juhliin Pitkäperjantain jälkeisinä öinä ennen Pääsiäistä, jolloin Kristus oli manalassa ja pimeyden voimat vahvimmillaan.

Kööpelinvuori on myös komea näköalapaikka.
Kun kyse oli pirun ja noitien kohtauspaikasta, noidat tulivat vuorelle mitä merkillisimmin keinoin. Joku lensi luudalla, toinen lampaiden kaluamalla havutukilla tai viljalyhteellä. Joku saapui tuulenpyörteenä, muutamat ratsastivat pukilla tai sialla. Kun kaikki olivat koolla, piru tarkasti noitien verot. Trullit toivat karvoja, villoja ja muuta vastaavaa. Joku saattoi leveillä tekemillään ilkitöillä.
Lohkareista hahmottuu kiehtovia muotoja.
Se joka oli tehnyt pirun mielen mukaan, sai kestitystä, mutta huonosti asiansa hoitaneita piestiin ankarasti. Lopuksi pidettiin tanssit ja harjoitettiin monenlaista siveettömyyttä. Ennen kukon kiekumista seurue hajosi itse kunkin palatessa kotiinsa.
Mahtava on jyrkänne.
Kööpelinvuori sijaitsee Rymättylän keskustan eteläpuolella, tien 189 vierellä. Rymättylästä ajetaan noin 500 metriä kohti Röölää, kukkula on tien vasemmalla puolella, peltojen takana. Komeat jyrkänteet ovat kalliokiipeilijöiden suosiossa. Paikalle ei johda opasteita.  

KARTTA

Kelopuut ja kalliomännyt luovat huipulle miellyttävän tunnelman.

lauantai 28. tammikuuta 2017

28.1.2017 Luonto on muovannut Maskun Raumanvuoren mahtavaksi maisemapaikaksi


Raumanvuoren laelta avautuvat maisemat eivät tunnut mielikuvien Varsinais-Suomelta.

Hento sumu roikkuu peltojen päällä. Aurinko alkaa juuri nousta horisontin yläpuolelle. Oranssi puna alkaa levitä petäjien kylkiin kun kiipeän ylös pakkasen liukastamaa mäkeä Maskun Ohensaaressa. Yksi vetinen päivä yhdistettynä pakkasyöhön on liukastanut jyrkät rinteet lähes kulkukelvottomiksi. Hiki kirpoaa pintaan nopeasti jalan hakiessa pitävää kohtaa.

Aamuinen usva tekee tunnelmasta maagisen.
 
Nousevan auringon maa.
 
Kallion laella vallitsee hiljaisuus ja rauha. Usva roikkuu yhä peltojen päällä. Kaukaisuudessa metsäsaarekkeet kumpuilevat ja aamun hento valo siivilöityy keloutuneiden puiden oksankäkkyröiden takaa. Hengitän syvään. Hetken kuvittelen olevani jossain Kainuun korpimailla. Mutta ei, kyllä näin mahtavia paikkoja löytyy myös etelästä. Parhaimmillaan aivan kotinurkilta.     

Arvaisitko näiden maisemien olevan Maskusta?
Yli 60 metriä merenpinnan, ja sitä ympäröivien alavien viljelysmaiden, yläpuolelle kohoavana, jylhänä kalliomäkenä Raumanvuori erottuu maisemasta oikeasti vuorimaisena. Kallioalue on kooltaan lähes 40 hehtaaria ja alueella on merkittäviä biologisia ja maisemallisia arvoja. Vuorta pidetään valtakunnallisesti arvokkaana luontokohteena.

Raumanvuoren rinteiltä löytyy useita vaatimattomia lohkare- ja rakoluolia.
Raumanvuoren lakiosat ovat hyvin säilyneitä ja melko lailla luonnontilaisia. Korkealta kalliolta avautuu seudulle poikkeuksellisen näyttävät ja avarat maisemat, jotka vaihtelevat kumpuilevista metsiköitä merenlahtiin ja peltoaukeista asutuskeskuksiin.

Rinteiden juurilla kasvaa komeita tammia.
Vuoren huipulla saavuttaa lähes erämaisen tunnelman, jota kohottavat kelopuut, kalliomännyt ja korppien korahdukset. Mäen alemmilla rinteillä maiseman miellyttävyyttä on verotettu harvennushakkuilla. Raumavuori koostuu vaihtelevasta kalliomännikkömaastosta, ja sen kasvillisuus on keskimääräistä vaateliaampaa ja monipuolisempaa. Raumavuorella on lisäksi tavattu joitain seudulle harvinaisia lintuja.

Aamu-usvaa
Lumeen painautuneiden jälkien ja selvästi erottuvien polkujen määrästä voi päätellä vuoren olevan suosittu koiranulkoilutus-, retkeily-, ja näköalapaikka.

perjantai 27. tammikuuta 2017

27.1.2017 Rymättylän Kuristenvuori on mäyrien salainen kalliolinna


Etelän talvi teki taas kepposet ja heitti ilmat päälaelleen. Ei tammikuussa pikku pakkanen olisi pahitteeksi. Syksyisestä ja nuhruisesta säästä huolimatta suuntasin pitkästä aikaa kohti Rymättylää ja muutama vuosi sitten löytämiäni Kuristenvuoren luolia. Mahtava ja repaleinen jyrkänne nousee vastaan jylhänä seinämänä. Märässä metsässä haisee eläin. Kaivetut pesäluolat, sammalpolut sekä vahva nisäkkään tuoksu kertovat mäyrien tuhisevan talviuntaan luolastojen kätköissä. Ihmisen mentäviäkin luolia kalliolta löytyy monia. Kyseessä on laaja ja monipuolinen kokonaisuus.   
Kuristenvuoren jyrkänne on murtunut tuhansiin osiin.
 
Kuristenvuoren huipun länsipuolella olevan, noin 100 metriä pitkän, graniittijyrkänteen rakoihin on muodostunut seitsemän luolan kokonaisuus. Pääluola on korkeaan pystyrakoon muodostunut rakoluola. Luolan suuaukon korkeus on lähes 4 metriä ja leveys alle metrin, käytävä nousee jyrkästi ylös lohkareiden muodostamia ”portaita”. varsinainen kammio on noin 4 metriä suuaukkoa ylempänä. Luola on läpi kuljettava, alemman ja ylemmän suuaukon välinen korkeusero on 5,5 metriä. Lattia on kalliota ja lohkareita.
Vuoren rinteiltä löytyy lukuisia kiehtovia muodostelmia.
Toinen pääluolista on jyrkänteestä irronneen suuren lohkon alle muodostunut matala mutta laaja tila, jonka molemmissa reunoissa on avarammat, seisomakorkuiset tilat. Lattia on kalliota, jonka päällä lohkare lepää. Luolan suuaukolla on vanha nuotionpaikka. Kolmas ja neljäs luola ovat selkeä muotoisia rakoluolia jyrkänteessä, näiden lattia on kalliota. Viides luola on huonemainen tila, jossa on poltettu nuotiota. Kuudes luola on saman lohkareen alla kuin toinen pääluolista.
Kuristenvuoren pääluola on korkea rakoluola.  
Seitsemäs luola on pääosin matala rakoluola jyrkänteessä, luolan suuaukko on noin 3 metrin korkeudessa ja sinne pitää kulkea kapeaa kielekettä pitkin.  Näiden lisäksi paikalla on hieman epämääräisempiä lohkare- ja rakoluolia. Luolissa ja jyrkänteiden juurilla on mäyrien pesäpaikkoja ja kaivettuja tunneleita. Halkeilleessa kukkulassa on luolien lisäksi myös näyttäviä rotkomaisia avorakoja. Kaikkineen Kuristenvuori on erittäin monipuolinen ja kiehtova geologinen tutkimus- ja retkikohde.
Suuret lohkareet lojuvat pitkin rinteitä.
 

torstai 26. tammikuuta 2017

26.1.2017 Näillä ohjeilla tunnistat luolissa talvehtivat eläimet


Tunnistusohjeita talviseen luolaan.
Luolat ovat verrattomia suojapaikkoja aikuisena talvehtiville eläimille. Yleisimmin talvisessa luolassa kohtaa perhosia, hämähäkkejä tai hyttysiä. Muuta kohtaamiset ovat harvinaisempia, mutta edellä mainittujen lisäksi monet mutkin selkärangattomat suosivat luolia talvehtimispaikkanaan. Säväyttävimpiä ovat kohtaamiset lepakon kanssa. Tiettävästi luolissa, tai pikemminkin niiden yhteyteen kaivamissaan pesäluolastoissa, talviuntaan nukkuvat myös mäyrät. Eikä karhunkaan kohtaaminen mahdotonta ole, ainakaan mikäli kansan muisteluihin on uskominen – ja miksei olisi. Näistä kaikista talvisista kohtaamisista saa enemmän irti jos tietää mitä katselee. Koska näiden eläinten tunnistaminen ei varsinaisesti lukeudu yleissivistykseen niin yritän seuraavaksi esittää kuvin ja sanoin mahdollisimman kattavat tunnistusohjeet kaikkien luolissa talviaikaan retkeilevien kanssa kulkijoiden iloksi ja hyödyksi!
Suomessa tavatuista 13 lepakkolajista 7 talvehtii säännöllisesti maassamme. Talvehtivia lepakkoja on tavattu mm. Lohjan Torholan luolassa, Turun Luolavuoren luolassa sekä Kaarinan Ryövärinluolassa. Ainoat varmasti tunnistetut lajit luonnonluolista ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), vesisiippa (Myotis daubentonii) ja korvayökkö (Plecotus auritus).
 
Yksi suurimmista luolien yllättäjistä on aikuisena talvehtiva ukkoetana.  
 
Useimmat Suomen luolista ovat perhosten talvehtimispaikkoja. Päiväperhosen kohtaaminen talvisessa luolassa on erikoinen kokemus. Tutuista päiväperhosista mm. neitoperhonen (Nymphalis io), sitruunaperhonen (Goneopteryx rhamnus) ja nokkosperhonen (Nymphalis urticae) talvehtivat aikuisina. Näistä ylivoimaisesti yleisin luolatalvehtija on neitoperhonen, sitruuna- ja nokkosperhosten havainnot ovat yksittäisiä.
Nokkosperhonen (Nymphalis urticae) Nokkosperhosen siipien kärkiväli on 40–50 mm. Perhosen yläpinta on oranssinpunainen. Siiven etureunassa on rivi tummia täpliä, joiden välit ovat kirkkaankeltaiset, joskin talvehtimisen aikana keltainen väri haalistuu. Etusiiven takaosassa on mustakeltainen täplä ja keskellä siipeä on kaksi pientä tummaa täplää. Takasiiven tyvi on tumma. Sekä etu- että takasiipiä reunustaa tumma reuna, jossa on sinisiä täpliä. Siipien alapinnat ovat tyviosasta tummanruskeat, ulompaa vaaleanruskeat. Nokkosperhosia tavataan luolissa neitoperhosta harvemmin.
Neitoperhonen (Nymphalis io) Neitoperhosen siipien kärkiväli on 45 mm – 65 mm. Etusiiven alapinta on väriltään ruskeasta mustaan, lajille tunnusomainen täplä voi erottua heikosti myös siiven alapinnalla. Takasiipi on lähes musta ja siinä on epäselvä nauha ja raitoja. Talvehtivan perhosen siivet voi helposti ”läpivalaista” taskulampulla ja näin varmistua lajista.
 
Helposti tunnistettava ja erittäin yleinen luolien talvehtija on näyttävän värinen liuskayökkönen (Scoliopteryx libatrix). Liuskayökköset saattavat talvehtia suurina ryhminä, jopa usean kymmenen yksilön ryhmät ovat mahdollisia.
Liuskayökkönen (Scoliopteryx libatrix) Liuskayökkönen on melko kookas ja värikäs, erittäin helposti tunnistettava yökköslaji. Etusiipien pohjaväri on punaruskea ja siiven keskiosa hieman oranssinsävyinen. Siiven poikki kulkevat vaaleina sisempi poikkiviiru sekä kaksinkertainen ulompi poikkiviiru. Etusiipien kärjet ovat sirppimäiset ja siiven ulkoreuna on liuskoittunut, mistä laji on saanut nimensäkin. Siipiväli 40–45 mm. Liuskayökköset talvehtivat aikuisina, talvehtimispaikkoja ovat mm. luolat ja ulkorakennukset. Lajin edustajia tapaa lähes poikkeuksetta talvisessa luolassa. Välillä liuskayökköset kerääntyvät kymmenien jopa satojen yksilöiden joukoiksi.
 
Mittarilajeistamme vain kolme lajia talvehtii aikuisena. Näistä luolissa yleisin on rusehtava ja kolmiomainen kiiltomittari (Triphosa dubitata). Kiiltomittari maastoutuu huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi liuskayökkönen, joten sen huomaaminen on haastavampaa. Näiden lisäksi luolassa saattaa törmätä myös muihin yökkösiin sekä mittareihin.
Kiiltomittari (Triphosa dubitata) Kiiltomittari on komiomainen, melko vaivattomasti tunnistettava kenttämittarilaji. Väritykseltään perhonen on ruskea tai harmahtava, myös hieman lilansävyisiä yksilöitä on tavattu ja sen siivissä kulkee aaltoilevana tummia sahalaitaisia kuvioita. Värityksen ja litteän muotonsa ansiosta kiiltomittarin havaitseminen pimeän luolan seinämästä voi olla haastavaa. Kiiltomittari on kuitenkin melko suuri, siipien väli vaihtelee 38 mm - 48 mm välillä. Aikuisena talvehtiva laji on yleinen ja sitä tavataan talvisin monissa suojaisissa luolissa.
 
Mittareista aikuisena talvehtivia ja luolissa tavattuja lajeja ovat kaunovarpumittari (Chloroclysta siterata) ja vihervarpumittari (Chloroclysta miata) sekä yökkösistä mm. puolukkapiiloyökkönen (Conistra vaccinii). Suomessa elää yli 400 yökköslajia, näistä erittäin pieni osa talvehtii aikuisena, mikä helpottaa tunnistusta talvisin.
Vihervarpumittari (Chloroclysta miata) ja Kaunovarpumittari (Chloroclysta siterata) Vihervarpumittari ja Kaunovarpumittari ovat keskikokoisia, vihreänsävyisiä mittariperhosia, niiden siipiväli on 28 mm – 34 mm. Etusiipien pohjaväri on sammaleenvihreä ja niissä erottuu pitkittäissuuntaisina alueina punertavaa väriä. Poikkiviirut ovat mustat ja siiven keskiosassa on harmaata. Viher- ja kaunovarpumittari ovat hyvin samannäköisiä ja kokoisia keskenään, takasiipien väri, joka kaunovarpumittarilla on tummanruskeanharmaat ja vihervarpumittarilla vaalean harmaat, on helpoin lajeja erottava tuntomerkki.
 
Hämähäkit ovat Suomen luolien vakioasukkaita, kesät talvet. Luolan koosta tai vuodenajasta riippumatta, luolassa on lähes mahdoton käydä saamatta havaintoa luolissa majailevista, kahdeksanjalkaisista, otuksista. Suomen merkittävimpänä luolaeläimenä voidaan hyvin perustein pitää luola-aukkohämähäkkiä (Meta menardi). Luola-aukkohämähäkkiä on tavattu useissa luolissa Ahvenanmaalla sekä muutamassa luolassa Varsinais-Suomessa.
onkaloaukokki (Metellina merianae).
 
Luolakki (Nesticus cellulanus)
 
luola-aukkohämähäkkiä (Meta menardi).
 
Toinen, ieman luola-aukkohämähäkkiä pienempi ja paljon yleisempi luola-asukas on onkaloaukokki (Metellina merianae). Väritykseltään Metellina merianae on nuhruisempi ja useimmiten selvästi luola-aukkohämähäkkiä pienempi. Näiden kahden lajin lisäksi luolissa esiintyy runsaasti muita hämähäkkilajeja, jotka ovat sopeutuneet maanalaiseen elämään. Muut luolissa elävät hämähäkit ovat useimmiten selvästi edellä mainittuja lajeja pienempiä.
 
Hyttyset ovat hyvin yleisiä aikuistalvehtijoita kotimaisissa luolissa
 
Suomesta on toistaiseksi tavattu nelisenkymmentä eri hyttyslajia, näistä luolista tavatuista lajeista ainuttakaan ei ole varmuudella tunnistettu. Suurin osa hyttysistä talvehtii munina, Suomen hyttyslajeista 9 talvehtii aikuisena ja niitä tavataan luolissa yleisesti ja runsaslukuisina.
Suomessa aikuisena talvehtivat hyttyslajit: 
etelänhorkkahyttynen (Anopheles claviger)
pohjanhorkkahyttynen (Anopheles beklemishevi)
horkkahyttynen (Anopheles messae)
isokirsihyttynen (Culiseta alaskaensis)
rengaskirsihyttynen (Culiseta annulata)
valjukirsihyttynen (Culiseta bergrothi)
allikkohyttynen (Culiseta subochrea)
viitahyttynen (Culiseta morsitans)
ruskokirsihyttynen (Culiseta ochroptera)
viemärihyttynen (Culex pipiens molestus)
 
Myös muutamat kärpäslajit talvehtivat luolissa, nämä kohtaamiset ovat melko harvinaisia.
 
Vesimittari talvisessa luolassa? Kyllä. Harvinaista mutta mahdollista
 
Muutamat aikuisena talvehtivat vesiperhoset ovat selviä luolasuosijoita.  
 

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

25.1.2017 Paimion luontopolku on yksi maakunnan miellyttävimmistä

Yhteen kasvaneet männyt muodostavat portin. Uskomusten mukaan sen läpi kävely tuo terveyttä ja parantaa mieskuntoa.
Paimion, Iso-Heikoisissa sijaitsevan, luontopolun neljän kilometrin mittaisen lenkin varrelle mahtuu sekä luonnonihmeitä että kiehtovaa historiaa turpeen nostosta ja kivitöistä. Lähtöpaikalla, vanhassa konehuoneessa, on sympaattinen Suo, piuha ja turve -näyttely, jossa esitellään aihetta kuvin ja pienoismallein.
Hieman huteraan näkötorniin kapuaminen on jännittävä kokemus.
 
Näkötornista avautuu metsäiset maisemat.
Luontopolku kulkee läpi monipuolisten suomaisemien ja laajojen kallioalueiden. Polun luonnonnähtävyyksiin kuuluvat puuerikoisuudet kääpiökuusi sekä yhteen kasvaneet, portin muodostavat, männyt. Uskomusten mukaan portin läpi kävely tuo terveyttä ja parantaa mieskuntoa. Reitillä kulkijan on mahdollista nähdä myös suurista lohkareista muodostunut pirunpelto sekä sen vieressä oleva vanha kivilouhos.
Nokipannussa lämpenee vesi teetä tai kahvia varten.

Tällä luontopolulla puuhuolto pelaa, pitää paikat kunnossa niin se toivon mukaan pelaa jatkossakin!
Reitin puolivälissä kohoaa korkea näkötorni, josta avautuu maisema yli metsäisen Paimion. Tornin juurella on nuotiopaikka. Kallion laella vallitsee erämainen tunnelma, kelon latvasta saattaa korppikin korahtaa tervehdyksensä evästauolle hiljentyneelle kulkijalle. Reitin vaativimmissa osissa on apuköysiä ja pitkospuita.
Polun varrella on suurista lohkareista muodostunut pirunpelto.
LISÄTIETOJA: PAIMIO
 

tiistai 24. tammikuuta 2017

24.1.2017 Maskun Taipaleen luola on yllättävä luola yllättävässä paikassa


Luolan lattiaa peittää teräväsärmäinen louhikko, ilman sitä tämä olisi oiva paikka yöpymiseen.
Maskun Taipaleen kylässä, peltoaukeiden keskellä kohoaa muuhun maisemaan nähden yllättävän korkea, valaanselkämäinen kalliokumpu. Kalliotöyrään suojasivulla on muutaman metrin korkuinen jyrkänne. Kallion reunan ja pellon väliin ja muutaman kymmenen metrin mittainen kaistale, johon on kohtalon oikusta jäänyt muutama toisiinsa nojaava lohkare. Vaatimattomalta se ylhäältä katsottuna näyttää mutta alhaalla odottaa yllätys - keko on sisältä ontto – läpi kuljettava.

Luolan suuaukko on näyttävä
Luolan pääsisäänkäynti on juhlavan näköinen, harjatelttamainen, musta-aukko lohkareiden kyljessä. Taustalla kohoava pystyyn kuollut kelopuu lisää näkymään hyppysellisen mystiikkaa. Suuaukolla könöttävien lohkareiden sammalpeitteisillä kyljillä kasvaa kallioimarretta, tuota Suomen luolien suuaukkojen vakiokoristajaa.

Luolan hämyssä viihtyvät mm. hämähäkit.
Luolan sisään mahtuu astelemaan selkä suorana. Teräväsärmäinen louhikko peittää valtaosin kammon lattiaa. Luoliin mieltyneet hämähäkit värjöttelevät luolan hämyssä. Valon häiritseminä ja vaivaantuneina ojentelevat kohmeisia jalkojaan. Eivät tainneet odottaa vieraita. On siellä talvehtiva perhonenkin – perus kauraa.

Suurempi kammio on tilava ja helppo kulkuinen, toinen kammio tarjoaa hieman enemmän seikkailun tuntua.  
Luolan keskiosan vaiheilla lohkareet katkaisevat kulun ja jakavat tilan kahteen erilliseen osaan. Toinen tila on hivenen vaatimattomampi. Yhteensä kammioista kertyy arviolta kymmenen metriä pitkä luola. Suomalainen keskiverto luola, mutta tunnelmaltaan kyllä enemmän – ei Taipaleen luola kärkikastiin nouse mutta ei jää pahnan pohjimmaiseksikaan. Oikein miellyttävä onkalo, jonka yllättävä sijainti nostaa paikan arvoa vielä jokusen pykälän ylemmäs. Täällä kannattaa piipahtaa esimerkiksi samalla visiitillä mahtavan Härmälän rotkon kanssa, paikat kun sijaitsevat melko lähellä toisiaan.
KOHTEELLA VIERAILLESSA ON ENSISIJAISEN TÄRKEÄÄ OTTAA SEUDUN ASUKKAAT HUOMIOON. MIETI SIIS TARKKAAN MIHIN JÄTÄT AUTOSI JA MISTÄ KULJET LUOLALLE!

KARTTA    

maanantai 23. tammikuuta 2017

23.1.2017 Nuuksion salaisuuksien jäljillä - Ahvenistonsuon avoluola



Avoluolan päässä on pesämäinen syvennys.
Kuten viikonloppuna kävi jo ilmi, Nuuksion kansallispuisto ja sitä ympäröivät metsät kätkevät helmaansa useampiakin maininnan arvoisia onkaloita, luolia ja avoluolia. Mikä Nuuksion alueesta sitten tekee suotuisan luolien synnylle? Alueen kallioperä on yksi tekijä ja onhan alue melkoista korkeiden kallioiden ja jyrkänteiden mosaiikkia. Rannikon kalliot ovat olleet alttiina muinaisen Itämeren myllerryksille vielä pitkään jääkauden jälkeen. Nämä rantavoimat ovat olleet osana monen avoluolan kehitystä. 
Talven muovaamat "tippukivet".
Todellisuudessa Nuuksion luolien runsas määrä selittyy ennen kaikkea runsaalla kulkijamäärällä. Läpi koko Suomen on havaittavissa sama ilmiö - luolia tunnetaan eniten sieltä missä ihmiset liikkuvat. Koskemattomassa erämaassa liikkuu vain harva, eivätkö kairojen miehet paljon löydöistään huutele. Sattumalta löytyi myös Ahvenistonsuon ja Vähä-Holman järven välisessä jyrkänteessä piilotteleva lippaluola.

Vaatimattomampiakin rakoja on maassamme luolaksi kutsutta, joten kyllä täällä kannattaa piipahtaa!
Lippaluolalla on leveyttä kokonaisuudessaan 20 – 30 metriä, tosin välillä se kapenee hyvin pieneksi. Tilavin osa löytyy jyrkänteen pohjoisosasta, jossa lipan alla mahtuu hyvin oleilemaan. Tässä päässä lipan alle on muodostunut myös hieman luolamaisempi syvennys. Kaikkiaan luola on melko vaatimaton (kehtaako edes luolasta puhua?) noh, kalliolaavu kuitenkin. Sen kiehtovan pyöreät muodot ja oma rauha suositun retkeilyalueen polkujen välissä tekevät siitä kuitenkin poikkeamisen arvoisen.  Iso-Holman taukopaikalta on lipalle melko helppo ja nopea tehdä pieni piipahdus.

KARTTA