Seuraa matkaamme:

Suomi365 - on kunnianosoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Tämä sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookissa:
Suomi365



tiistai 28. helmikuuta 2017

28.2.2017 Mynämäen Ryjävaha on tuntematon kivijätti valtatien varrella



Mynämäen Ryjävaha kätkee sisäänsä kiehtovia luolia.
Keväinen ilma houkuttelee jalkautumaan luontoon. Kutsuu, suorastaan käskee. Sen lumoa ei voi vastustaa. On mentävä. Keväisenä arki-iltapäivänä käännän auton keulan kohti Mynämäkeä. Kevät pörriäinen on puraissut myös autoilijoita, valtatie vaikuttaa täyttyvän idiooteista. Jotenkin vajaaälyisistä yksilöistä, joita ei kiinnosta oma sen enempää kuin muidenkaan henkiin jääminen. Niin mielipuolisia ohituksia 8-tiellä joutuu todistamaan.
Ryjävaha on valtava, osiin hajonnut siirtolohkare
Selviän hengissä. Matkan määränpää vilahtaa lehdettömien puiden takana. Autolle on oikein virallinen parkkipaikka, joka on harvinaista luolaretkellä. Muurahaispesän pinnalla käy melkoinen kuhina, aurinko lämmittää mukavasti. Tulvivassa suonreunassa käy kuhina kun astun metsään. Kutupuuhissa olevat sammakot kavahtavat aiheuttamaani töminää. Pian harmaa seinä nousee vastaan maagisena. Ryjävaha - Yksi Varsinais-suomen kivien kuninkaista.   
Lohkareen rakoihin ja lohkojen alle on muodostunut pienimuotoinen luolasto. 


Siitä sisään...
Ryjävaha, kuten nimikin jo kertoo, on valtava, louhikoksi murtunut siirtolohkare. Suurimman, melko ehyen, lohkareen koko on 15 metriä x 15 metriä ja korkeus 10 -11 metriä. Murtuneiden osien ja irtolohkojen väleihin, alle ja rakoihin syntynyt oikein kiehtova lohkare- ja rakoluolien muodostama luolasto, jolla on pituutta yli 10 metriä, leveyttä 1 – 2 metriä ja korkeutta 0,5 – 3 metriä.
Luolasto koostuu ryömittävistä tunneleista sekä melko suurista, paikoin seisomakorkuisista kammioista 
Toisiinsa nojaavat lohkot muodostavat useita alikuljettavia portteja, rotkomaisia solia ja huonemaisia luolia, jotka yhdistyvät ahtaiden tunneleiden kautta toisiinsa. Ikävän kohtalon on saanut tämäkin luola ja lohkare suuruus. Lohkareen reunustoilla olevat luolat on muutettu joitain vuosikymmeniä sitten kaatopaikaksi. Vanhoja autonrenkaita, maalipurkkeja, rakennusjätettä, piikkilankaa ja muuta rojua lepää pitkin poikin luolastoa.
 
Ohi paahtavat rekat näkyvät tielle, meteli on sen mukainen. Hiljaista erämaan rauhaa ei Ryjävahalta kannata hakea.
 
Myös totaalinen unohdus on langennut Ryjävahan kohtaloksi – vai onko sitä koskaan tunnetukkaan? Vaikka valtatie 8 kulkee aivan lohkareen vierestä, ja lohkare näkyy tielle, sitä ei tunnut tietävän juuri kukaan. Pientäkään tarinan tynkää ei lohkareesta kerrota. Onneksemme kohde on selvinnyt valtatien puristuksessa vaikka 8-tietä on laajennettu useaan otteeseen. Joko olisi aika järjestää opasteet kivelle läheiseltä levähdysalueelta ja rauhoittaa tämäkin luonnonmuistomerkki ohikulkijoita palvelevaksi nähtävyydeksi – opetus- ja seikkailukohteeksi.  
Ryjävaha tuo paikoin mieleen Turun tunnetun Pirunpesän.
Ja näin sinne pääsee - Porin suunnasta tultaessa, noin 4 kilometriä ennen Mynämäen keskustaa, on valtatien 8 varrella levähdysalue. Ryjävaha sijaitsee pellonreunassa olevan ladon takana, noin 400 m päässä parkkipaikasta Mynämäen suuntaan. Turun suunnasta tultaessa ei levähdysalueelle saa kääntyä, vaan U-käännös on tehtävä jossain kauempana. 
 
 

maanantai 27. helmikuuta 2017

27.2.2017 Kuusamon Halosen uuni on yksi Suomen merkittävimmistä luolista

Kuusamon Halosen uuni muistuttaa kivikaudesta, kertoo alueen asutushistoriasta ja tarjoaa välähdyksiä seudun kiehtovaan geologiaan 


Halosen uuni ei ole kotimaallemme tyypilliseen tapaan epämääräinen lohkare- tai rakoluola vaan yhtenäinen, luolamainen tunneli. KUVA: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus 2004


Ahma-Halonen – katkeroituneen erakon kosto
Halosen uuni - luola sai nimensä yli 300 vuotta sitten sattuneiden tapahtumien takia. Kun aluetta asutettiin, suurin osa leivästä saatiin kaskeamalla. Muuan Ahma-Haloseksi kutsuttu, omavaltaiseksi ja väkivaltaiseksi tunnettu miekkonen poltti kaskeaan niin, että tuli levisi metsään. Palossa tuhoutui naapuritalo ja toisen naapurin ulkorakennuksia. Kylän miehet kokoontuivat ja kokouksen päätöksellä Halonen karkotettiin kylästä.
Halonen uhkaili karkottajiaan kostolla, mutta ei mahtanut ylivoimalle mitään joutuen lähtemään. Kauas hän ei kuitenkaan mennyt. Nähtiin, miten savu alkoi nousta aiemmin nimettömästä luolasta. Kun asukasta käytiin tutkimassa, niin Halonenhan se oli. Hän oli heittäytynyt luolassa asuvaksi erakoksi elättäen itsensä metsästyksellä ja kalastuksella. Kun hän oli suunnilleen poissa silmistä, annettiin hänen elellä luolassaan.
Sitten kylän miesväki lähti talkoilla hakkaamaan suurta kaukokaskea. Naiset jäivät yksin kylää hoitamaan. Tällöin Ahma-Halonen kosti. Hän vietteli tai raiskasi useita kylän naisia ja pakeni sitten tietymättömiin Venäjän puolelle. Suuttumus oli suuri ja muutama pikku Halonen kylään syntyi, mutta asialle ei enää mitään voitu.


Halosen pääkallo, vielä ehyenä. KUVA: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus 2004 
 Erään tarinaversion mukaan joku kyläläinen olisi lähtenyt Halosen perään, löytänyt ja tappanut tämän ja vienyt Ahma-Halosen kallon luolaan. Luolan perältä ylös lähtevän hormin alapäässä lattiassa oli erikoinen kalliokyhmy, jota sanottiin Ahma-Halosen kalloksi. Valitettavasti muodostelma on nykyään tuhoutunut. 
 

Halosen uunilla on pituutta lähes 20 metriä. KUVA: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus 2004

Halosen uuni, Kuusamo
Halosen uuni on monessa suhteessa erikoinen luola. Se on pegmatiittiutuneessa ja karsiosuneita sisältävässä kvartsiitissa oleva, 15 metriä pitkä, 1 – 4 metriä leveä ja 0,5 – 2 metriä korkea käytävä, joka kulunut kallioon osin kalkin liukenemisen, osin kvartsiitin rapautumisen ja osin luolan läpi ajoittain virtaavan veden aiheuttaman piping-eroosion (piping = vesi vie raontäytteet ja hajottaa siten kallion) tuottamana.
Pohjan kaltevuus kasvaa luolan peräosaa kohti. Peräosa kohoaa kallion sisään pystysuorana hormina, josta ajoittain vuotaa luolaan vettä. Lattia on veden osittain lajittelemaa rapautumisainesta ja kulttuurimaata. Veden ansiosta onkalo kehittyy koko ajan.



Halosen uuni sijaitsee Kuusamossa, melko lähellä Karhunkierroksen reittejä. Luola ei kuitenkaan ole osa reitistönkohteita, paikalle ei ole opasteita eikä polkua vaikka kohde erikoisuudessaan sellaiset ansaitsikin. Useista Suomen luolista eroten Kuusamon geologisessa erikoisuudessa on todellista luolan tunnelmaa.  
Millainen luola oli kivikaudella? Sitä ei tiedetä, mutta tiedämme, että se oli olemassa ja sen tiesi myös kivikaudenmies. Luolasta on löydetty kivikautiseksi ajoitettu kivitaltta - luolan syntytapa, kansantarinat ja ajoitus kivikaudelle, nostavat Kuusamon Halosen  uunin yhdeksi Suomen merkittävimmäksi luolista. 

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

26.2.2017 Lumikenkäretki Sodankylän Pittiövaaran Hirviäkurulle

Lumikengät painuvat neitseelliseen nietokseen. Tuuli on tuiskannut hangen pinnan täyteen minidyynejä. Muutamia eläimenjälkiä siellä täällä, ihminen ei ole täällä kävellyt ainakaan sitten viime lumisateiden. Mikä autuus! Aurinko paistaa kirkkaana, kokoajan ylösviettävä rinne kirvoittaa hien pintaan. Pidän pienen lepotauon ja hörppään teetä.

Yksin. Kaukana kaikesta.

Erämaan lumo.


Mikä maisema! Voiko taukoa enää kauniimmassa paikassa pitää? Horisonttiin piirtyvät Kaarestunturin kumpuilevat muodot. Matka jatkuu kohti Pittiövaaran Hirvikurunlakea ja sen takana sijaitsevaa kaameaa rotkoa – Hirviäkurua, joka pian avautuukin edessä mykistävänä luonnon muovaamana monumenttina! Täällä se piillottelee 10 kilometrin päässä Sodankylän taajamasta, kunnan nähtävyyksistä ehkä mahtavan.      

Lumikengät tekevät talvisesta retkeilystä huomattavasti mukavampaa.

Hivuttaudun varovasti alas jyrkkää kurun seinämää, talven kovuus on irrottanut pystysuorasta pahdasta suuria järkäleitä.  Täällä jos sattuisi jotain, saisin yksin lausua hiljaiset kiitokseni kaikille rakkaille ja rauhassa vaipua ikuiseen uneen. Tässä syrjäisessä kolkassa käy harvoin ihmisiä. Kun bongasin paikan aikanaan kartasta, en tiennyt mitä vastassa olisi. En uskaltanut tällaista kuvitellakaan. Nyt se avautuu silmien edessä, koko komeudessaan - Pittiävaaran syvä ja rotkomainen Hirviäkuru.

Pittiövaaran Hirvikuru halkaisee maiseman.

Kurun pohjan täyttää vaikeakulkuinen, epävakaa louhikko. Ympärillä jyrkänteet kohoavat kymmeniä metrejä ylemmäs. Jyrkänteiden reunalla pilviä tavoittelevat ikihongat. Yli puolikilometrinen rotko sopisi hyvin matkailukäyttöön, mutta tähän syrjäiseen kolkkaan johtaa vain pieni metsäautotie. Polkua ei ole, saatikka opasteita. Nämä kohteet ovat Suomen luonnon kermaa, salasopukoita – metsien kätköissä piilottelevia paikkoja, joihin et ehkä löytäisi tai menisi ilman näitä sanoja. Suomen luonnon tuntemattomia suuruuksia.

Viehättävintä Sodankylän Pittiövaarassa on sen tuntemattomuus.

Nousen turvallisempaa reittiä takaisin Pittiövaaran rinteitä. Korkeimmalta reunalta avautuu kaunismaisema, horisontissa erottuu Pyhä-Luoston tunturi jono, Kommattivaaran hiihtokeskus sekä muita alueen tunnettuja huippuja, kesäisin kauniita soita ja laajoja kivikkoja riittää silmänkantamattomiin. Luonnonrauha on hiljentävä, läheisessä metsikössä kulkee poroja, korppi nauraa kelopuun latvassa. Yö alkaa ottaa maisemaa haltuunsa.

Vain porot kulkevat seurana.

Alue on täynnä mystiikkaa, ja mitä enemmän sitä hakee sitä enemmän sitä löytää. Istuudun jyrkänteen laidalle, suljen silmäni - verkkokalvoilla tuo huumaava maisema ja upotan mieleni syvään sisäiseen mietiskelyyn: ”Tulkaa, tulkaa, taikahenget, jos ette saavu, käyn itse luoksenne. Herätkää, herätkää, taikahenget, olen saapunut, unestanne nouskaa!”

Tältä rotko näyttää kesäpäivänä.

Miten sinne pääsee? Sodankylästä ajetaan tietä numero 80 Kittilän suuntaan noin 9,5 km, jatketaan oikealle kääntyvälle pienelle metsäautotielle, kyltissä teksti liikkuvankangas. 4 kilometrin jälkeen jatketaan oikealle kääntyvälle hiekkatielle, jota ajetaan noin 300 metriä. Tältä paikalta pitää suunnistaa kurulle kartan avulla, maastossa ei ole merkattua polkua.  KARTTA 

Kuru keskiyön auringossa.

lauantai 25. helmikuuta 2017

25.2.2017 Syrjässä sijaitsevat Tornimäen luolat ovat säilyttäneet mystiikkansa

Tornimäen luolat, Kisko (Salo)


Valtavat jyrkkäreunaiset, paikoin jopa kymmeneen metriin kohoavat lohkareet ja jyrkänteet muodostavat mäen huipusta suuren ”vartiotornin”. Näky on todella hiljentävä ja kunnioitusta herättävä.

Repaleisessa jyrkänteessä on pitkien, hämyisten käytävien lisäksi myös valoisempia lippaluolia.
 
 
Luola.
Tornimäen jyrkänteille on muodostunut ainakin kolme – neljä suurempaa lohkare ja rakoluolaa, suurimmissa, seisomakorkuisissa kallionläpi kulkevissa repeämissä mahtuu kulkemaan hyvin, mittaa on kymmeniä metrejä. Lisäksi jyrkänteiden alle vyöryneiden lohkareiden väleihin on muodostunut pienempiä luolamaisia tiloja, joten tutkittavaa riittää.


Tornimäen luolat ovat tyypillisiä rako- ja lohkareluolia.
Kuolleet kuusikot, suuret jäkäläalueet ja kallioilla kohoavat kelopuut luovat erämaisen tunnelman. Tornimäen luonto on koskemattoman ja luonnontilaisen oloista, välillä melko vaativaa mutta kuitenkin miellyttävää kuljettavaa. Erittäin suurta varovaisuutta lohkareikossa kulkiessaan on syytä noudattaa.



Tornimäki, Kisko
Miten perille? Tornimäki sijaitsee Kiskon Kärkelän kylässä, päätieltä nro. 186 käännytään Kärkelään (Kärkelänkartanotie) tietä jatketaan n. 4 km, maatilan pihan kohdalta kääntyy oikealle Järventaustantie, jota ajetaan n. 1,2 km kunnes saavutaan mäenpäältä alkavan metsäautotien päähän, metsäautotie on suljettu ketjulla, mutta tien päähän saa pysäköityä oman autonsa ja tästä on helppo aloittaa kävely kohti vuoren huippua, kävelyä ei ole kuin muutamia satoja metrejä. 



perjantai 24. helmikuuta 2017

24.2.2017 Lyttylän Pirunpesä on Satakunnan suurin luolasto

Pirunpesän Pirunportti, valtavaa porttia on aikanaan saatettu käyttää uskonnollisiin tarkoituksiin kuten monia muita vastaavia porttimuodostelmia eri puolella Suomea.
Keväällä 2012 tutkimme geologi Aimo Kejosen kanssa Porin Lyttylässä sijaitsevaa pirun pesää ja törmäsimme kirjaimellisesti suureen yllätykseen. Pirunpesällä tiedettiin olevan luola, vaan ei mitään näin merkittävää. Useiden suurten kammioiden läpikuljettua ja ahtaiden tunneleiden läpi pölyisenä ryömittyä oli selvä että Porin Lyttylän Pirunpesän luolat lukutuvat Suomen suurimpiin luolastoihin. Pituutta repaleiseen louhikkoon syntyneellä luolastolla on yli 70 metriä, mittaustavasta riippuen jopa kymmeniä metrejä enemmän.  

Yksi Pirunpesän monista tilavista kammioista
Suomen pisimpänä mainittu luola on Toskaljärven luola Enontekiössä, sillä on arvioitu olevan pituutta 100-150 metriä. Luolaa ei kuitenkaan ole koskaan voitu tutkia, joten sen listaaminen on hieman kyseenalaista. Toiseksi pisin luola, Repokallion luola Kolilla on myös pituudeltaan pitkälti yli 100 metriä. Kolin luola on täysin tutkittavissa oleva kuivanmaan louhikko kun taas Toskaljärven luolassa virtaa maanalainen joki. 
Pirunpesän louhikkoa
Suomessa tunnetaan jo yli 1000 luolakohdetta ympäri Suomea. Mikään pikkujuttu ei siis ole nousta listauksen kärkisijoille. Pirunpesän dokunmetoimisen jälkeen Suomesta on löydetty useita uusia, monen kymmenen metrin mittaisia luolastoja. Luolatietoja on kerätty Suomessa talteen järjestelmällisesti useita vuosikymmeniä. Porin suuri luolasto on onnistunut siis piilottelemaan pitkään poissa luolatutkijoiden silmistä, ehkä juuri siksi myös useat kriisiaikojen pakolaiset ovat valinneet Pirunpesän luolat piilopaikakseen.
Pirunpesä on myös tilavuudeltaan suuri luola suurten kammioiden ansiosta.


Pirunpesä on useiden suurten siirtolohkareiden ja niiden keskellä olevan, runsaat 10 m korkean kalliotapin rikkoutuessa syntynyt louhikko. Sen ympärysmitta on noin 300 m. Louhikossa on useita rakojen auetessa ja lohkareiden siirtyillessä syntyneitä luolia ja kaksi porttimaista lohkaremuodostumaa. Pirunpesän nykyasussa on nähtävissä sekä mannerjäätikön, maanjäristysten että pakkasrapautumisen aiheuttamia piirteitä. Luolien lattiat ovat louhikkoa ja kalliota, joita paikoin peittää ohut kariketurve.
 
Pirunpesä on Isovihan, Pikkuvihan, Suomen sodan 1808-1809 ja vuoden 1918 sotapakolaisten piilopaikka. Se oli myös lähikylien nuorison kokoontumis- ja tanssipaikka 1960-luvulle asti. Pirunpesä on erään pirun koti. Se saatiin selville, kun piru yritti saada myöhään kiirastorstai-iltana saunoneen tytön valtaansa. Tyttö onnistui viivyttää pirun aikeita, kunnes kukko lauloi, piru menetti voimansa ja joutui loukkaantuneena pakenemaan. Myöhemmin sen kuultiin kovaäänisesti valittelevan tapahtunutta louhikossa.

torstai 23. helmikuuta 2017

23.2.2017 Onko tässä Suomen rumin kuusi?

Paraisten Tennbyssä, Tennbyntien ja Kalkkitien risteyksessä on moni kulkija hieraissut silmiään. Mikä piru tuo on? Komeankokoisen kuusenkörilään latvat sojottavat sinne ja tänne, latvojakin näyttää olevan kolme – toisaalta ei yhtään. Tämä pelottava puumörkö ei tosiaan ole mikään kasvikunnan kaunistus. Mikä lie luonnonoikku, tauti tai vauriot aiheuttaneet omituisen ulkomuodon. Jotenkin ruhjoutuneelta latvusto näyttää, toisaalta siinä on myös käärmekuusimaisia piirteitä
.

Lieneekö kuusen latvusto saanut aikanaan jonkin kolauksen, joka aiheuttaa omituisen ulkomuodon?


Kuusen rumiluksella on kuitenkin tarina kerrottavana. Erikoiseen puuhun linkittyy erikoinen mies, nimittäin kansallisrunoilijamme J.LRuneberg. Puulla on nimikin, se on kaiverrettu sen juurella olevaan kiveen – Runebergin kuusi.      


Runebergin kuusi, Parainen
Kerrotaan, kuinka Turun palon vuoksi kodittomaksi jäänyt ja tästä syystä Paraisille asumaan ja arkkipiispa Tengströmin lapsenlapsia opettamaan päätynyt runoniekka kiipesi kyseisen kuusen latvuksen tähystämään, näkyisikö hänen ihastustaan Fredrikaa ohikulkevalla maantiellä. Voi olla, että joku runokin on sen luomassa, kummallisen muotoisessa, varjossa syntynyt.

Runebergs gran - Runebergin kuusi
Näin erikoinen puu sai kiehtovan tarinan ja nimensä. Kuuseen kurkottelu ei mennyt hukkaan, Fredrika ja Runeberg kihlautuivat Paraisilla vuonna 1828 ja menivät naimisiin vuonna 1831. Samalta alueelta löytyy myös tunnelmallinen museokahvila Fredrikantupa. 1700-luvulla rakennettu tupa toimi vuosina 1827–28 kirjailija Fredrika Runebergin Os. Tengström kotina.
Tämä saattaa hyvinkin olla Suomen rumin kuusi.  
 

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

22.2.2017 Rautakautinen Huttalan linnavuori on Piikkiön paras näköalapaikka

Huttalan linnavuori, Piikkiö
Aurinko on hiljalleen painumassa mailleen. Virittelee viimeistä näytöstään ennen hämärän laskeutmista maiseman päälle. Melkoinen ilotulitus onkin tulossa päättyvän päivän kunniaksi. Kiipeän ylös Piikkiön Huttalan linnavuoren lohkareista rinnettä. Vaihtelevat lämpötilat ovat tehneet polusta hengenvaarallisen jääkourun. Kapuaminen ylös 74 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoavalle huipulle saa veren kiertämään.

Kivivallin uskotaan olevan jäänne paikalla aikoinaan olleesta muurista.  

Mäen puolivälissä lepää suorarivi kivenmurikoita. Puiden oksistojen takaa pilkahtelee laskevan auringon lähes maaginen hohde. Tämä kivivalli on jäänne paikalla 1000 – 2500 vuotta sitten paikalla eläneiltä esi-isiltämme.

Kukkulan rinteellä seisoo hyvin erikoinen kivipaasi.
Huttalan linnavuorella on suoritettu arkeologisia kaivauksia viimeksi vuonna 1983, tällöin löytyneiden todisteiden varjossa linnavuoren käyttö on ajoitettu kahdelle aikakaudelle. Aikaisempi käyttövaihe sijoittui rautakauden alkupuolelle, esiroomalaiseen aikaan ja toinen rautakauden loppuun 1000-1100 vuoden tienoille. Paljon jälkiä eivät menneisyyden eläjät paikalle jättäneet – esihistoriallista keramiikkaa, rautakuonaa, nuotiopaikkoja ja kaksi kallioon hierrettyä uhrikuppia.

Linnavuoren laella on kaksi rautakautista uhrikuppia. Olisi tämäkin linnavuori ollut aikanaan pyhä paikka?
Oranssin sävyt valtaavat maiseman. Tunnelma nostaa ihokarvat pystyyn. Mäen rinteellä seisoo kummallinen ja huomiota herättävä, geologejakin ihmetyttänyt, kivipaasi. Olisiko tämä obeliski voinut toimia rautakauden ihmisen uhripaikkana ja palvonnan kohteena? Kuka tietää, ehkä.

Laskevan auringon kultaa.
Iltarusko maalaa maisemaan uskomattomia sävyjä. Muutaman talon savupiipusta kohoaa savupilarit. Horisontissa siintävä Piikkiönlahti saa jäätyneeseen pintaansa vaaleanpunaisen sävyjä. Maisemapaikkana linnavuoren laki lukeutuu ylivoimaisesti Piikkiön komeimpiin. Mikä upea paikka. Piikkiön linnavuoren laelta avautuvat maisemat ja sen kiehtova historia ovat säväyttäviä mustutuksia siitä kuin upeassa ja kauniissa maassa me asumme.

tiistai 21. helmikuuta 2017

21.2.2017 Hautvuoren linnavuoren käyttöhistoria alkaa kivikaudelta

Hautvuoren linnavuoren käyttöhistoria alkaa kivikaudelta. .

Laitilan Hautvuori on muinainen linnavuori jonka aikajanalta on löytynyt merkkejä kivikaudesta alkaen. Kukkulalta löytyy myös ,Suomen mittakaavassa, poikkeuksellisen laaja luolakohde.

Luolan lattia on pehmeeää maata, merkit viitaavat siihen, että luolan matallimmissa osissa pesii joikin nisäkäs; mahdollisesti kettu tai supi. Tämän luolan maalattialta on löydetty kivikautinen käyttöesine.

Ryömin ensimmäiseen luolaa - tuoksu on Suomalaiselle luolalle tutun kellarimainen, ehkä jo poikkeuksellisen tunkkainen – luolassa taitaa pesiä jokin haiseva nisäkäs. Tila jossa seison täyttää jo perinteisen Suomalaisen luolan mitat. Taskulampun kelmeässä valossa hahmottuvan suuren kivenjärkäleen takana näyttäisi olevan kuljettava tila. Kiven yli kapuaminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa.

Hautvuoren luolat ovat Suomen mittakaavassa suuri ja suuaukot näyttäviä.
Sysimusta, savilattiainen käytävä sukeltaa kallion uumeniin. Täynnä odotusta ryömin mutkaan, luola taittaa kulman taakse ja sitten; tyhjä arpa. Luola päättyy heti mutkan jälkeen, valoa ei ole. Vallitsee Suomalaiselle luolalle melko harvinainen täysi pimeys, musta ja viileä hiljaisuus, jolle kannattaa antaa aikaa. Tästähän luolaan menossa on kyse.


Melko harvinainen luolan talvehtija, kylmässä kankeana pötköttelevä kärpänen.



ja kärpäsen seurana graniittiseinällä talvista lepoaan viettävä hyttynen. Ilmojen lämmettyä nämä ystävykset kaivavat siipensä talvisäilytyksestä ja aloittavat kuukausia kestävän piinansa ihmiskuntaa kohtaan. 
Luolan pehmeää maata on kaivettu. Haju voimistuu ja päätelmä nisäkkäiden pesimisestä luolan ahtaammissa osissa saa vahvistusta. Valokeila haravoi pimeää seinää, kunnes löydän etsimäni. Luolaelämä on pientä mutta löytämisen arvoista, tällä kertaa kylmästä seinästä löytyy kärpänen sekä hyttynen, myös pieni hämähäkki on kutonut seitin nurkkaan mutta pienessä mytyssä piileskelevää hämyriä ei saa kuvattua, saatikka tunnistettua.

Vaikka hetki oli pieni, on takaisin kevät talven kirkkauteen astuminen shokki. Silmien totuttua taas valoon aukeaa vieressä yksi Suomen kauneimmista luolan sisäänkäyntiaukoista, neliskulmainen ovi rapautuneessa graniittijyrkänteessä. Sisäänkäynnin takana on yksi Suomen mielenkiintoisimmista onkaloista.


Luolan lattiaa peittää yli puolen metrin kerros simpukankuorisoraa.


Luolassa olevat simpukankuoret ovat jopa yli 6000 vuotta vanhoja.

 

Osa simpukankuoren kappaleista on täysin tunnistettavassa muodossa.

Kapea käytävä laskeutuu luolan pohjalle. Luolan maalattialla huomaa äkkiä pieniä valkoisia pisteitä, simpukankuoria! Luolan lattiaa peittää noin 60 cm kerros merisimpukankuorista koostuvaa soraa. Ollaan kuitenkin Laitilassa, meri on yli 20 kilometrin päässä. Litorinameren aallot huuhtoivat kukkulan rinteitä tuhansia vuosia sitten, jäljet on edelleen näin selvästi tutkittavissa.  Osa simpukankuorista on lähes alkuperäisessä muodossaan. Mikäli kiviä ei lasketa, niin harvoin saa pitää kädessään mitään 6000 vuotta vanhaa. Simpukan kuoret ovat maanneet luolassa kaikki ne vuodet. 

Hautvuoren suurimmalla luolalla on mitta kymmeniä metrejä, mikä erikoisinta luolassa voi liikkua ylöspäinkin lähes 10 metrin matkan. Hyvin poikkeuksellista Suomalaisessa luolassa.

 

Luolalla on kokoa ja näköä, yksi Suomen parhaista luolakohteista.

Ylhäältä loistaa päivän valo, pään yläpuolelta johtaa useita metrejä pitkä käytävä kukkulan laelle. Käytävän kulkeminen on hengen vaarallista ja ulos tuloaukko erittäin ahdas – tähän käytävään lähtevän pitää tietää mitä tekee. Luola on suuri mutta juuri korkeuserot tekevät tästä luolasta erityisen. Luolan lattialta ylimmälle suuaukolle on ainakin 6 -7 metriä. Kiipeämistä, ahtautumista, roikkumista, Suomalaisessa luolassa voi usein vain käydä, täällä mahtuu ja pystyy tutkimaan.
 

Toinen kerros

Hautvuoren turvallisisn ja helpoiten tutkittava luola on suuri kirkkomainen tunneli.


Linnavuorelta on löydetty argeologisissa kaivauksissa pronssikaudelta peräisin olevia ruukun palasia. Löydöt ovat Suomessa harvinaista tekstiilipainanteisesta Sarsa-Tomitsa-keramiikkaa. Kaksi vuotta sitten Hautvuorelta löytyi kivikautiseksi uskottu esine.

Yhteensä Laitilan Hautvuorella on neljä suurta luolaa. Seuraava luola ei ole suurin, mutta se on tunnetuin ja helpoiten tutkittava. Avara, kuiva ja valoisa. Hautvuori on muinainen pyhäkukkula, tietäjien ja shamaanien käyttämänä voimapaikkana. Tämä luola on mahdollisesti toiminut "pakanakirkkona". Tällä kirkkomaisella holvilla on mittaa lähes kymmenen metriä, leveyttä muutama metri ja korkeutta paikoin jopa yli 6 metriä. Luola on läpi kuljettava, viereisessä kalliossa on erittäin näyttävä rotkomainen railo.

Pedon aterian jäänteet
Viimeinen tutkittava luola poikkeaa taas muista, se on korkea käytävämäinen tunneli. Luonnonvaloa riittää runsaasti. Onkalon yläosassa on tasanne, joka on täynnä pieniä luita ja höyheniä, pöllön ruokailu tasanne. Käytävän perällä on ahtaampi tila, maata on kaivettu. Paikassa asustelee kettuja tai supikoiria, haju on sen mukainen. Pienestä onkalosta pääsee ryömimään ulos ja taas silmien edessä on uusi suuaukko.
Hautvuorella on neljän pääluolan lisäksi useita pienempiä onkaloita, suurin osa tutkimattomia. Kukkulan louhikkoisilta rinteiltä on mahdollista löytää vielä lisää kymmenien metrien mittaisia käytäviä. Luolakohteena Hautvuori on Suomen parhaita. Suosittelen jokaiselle kotimaisista luolista kiinnostuneelle, näitä luolia kannattaa matkustaa katsomaan hieman kauempaakin.   
 
KARTTA