Seuraa matkaamme:

Suomi365 - on kunnianosoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Tämä sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookissa:
Suomi365



perjantai 31. maaliskuuta 2017

31.3.2017 Samppavuoren luontopolku on Naantalin parhaita retkipaikkoja


Livonsaaren Samppavuoren luontopolku on mahtava kokonaisuus, merimaisemien, hiidenkirnun ja miellyttävän retkeilymaaston lisäksi alueella on kiehtovia lohkare- ja luolamuodostumia.
 
Kalliokirkko
 
Kirkko on hyvin yleinen nimitys erilaisille lohkareluolille ja lohkarekasoille. Joskus kirkko nimen takaa löytyy myös korkea tai muuten kummallinen kallioalue. Useinkaan näiden kohteiden historiaa ei tunneta, tuntuu kuin se olisi tahallisesti hävitetty. Tämä tosiseikka viittaa siihen, että näillä luonnon monumenteilla on muinaissuomalaisten keskuudessa ollut hyvin merkittävä, pyhä tarkoitus. ”Älkää hävittäkö pakanoiden tapoja, vaan antakaa niille uusi merkitys”. Onhan suuri osa Kristinuskon pyhätöistäkin rakennettu muinaisten uhrilehtojen ja muiden pyhien paikkojen päälle.  

 
Luontopolun opasteet ovat asiallisessa kunnossa!

Samppavuoren Kalliokirkko on kalliosta irronneiden graniittijärkäleiden väliin muodostunut lohkareluola. Kirkon alta, toisen suuren järkäleen välistä löytyy pienempi ja luolamaisempi onkalo. Kalliokirkko on äkkiä tutkittu ja luolatunnelma jää melko vähäiseksi, se on kuitenkin oiva seikkailukohde, joka sopii koko perheelle!
 

Sampaanvuoren näkötorni, tornin alla on kaiverruksia muistuttamassa vanhasta kolmiomittauspaikasta.  
Maisemallisesti tämä melko vaatimaton luola sijaitsee kauneimmalla mahdollisella paikalla ja upeassa ympäristössä. Vuoren huipulla kohoaa kauniit merimaisemat tarjoava näkötorni, polun varrelta löytyy myös tasaisen pyöreä, pieni hiidenkirnu. Reitti on helppokulkuinen ja selkeästi maastoon merkattu. Viihtyisä silokalliolla kulkeva polku päättyy rauhallisen Kaukoisenjärven rantaan, jossa on hyvä antaa luonnon hiljaisuuden rauhoittaa mieltä.

 
Maisemia näkötornista

Todellista luolaseikkailua hakevalle pientä helpotusta, ja ehkä alueen todelliset luola-aarteet, löytyvät näkötornin ja hiekkatien väliin jäävältä jyrkänteeltä. Sampaanvuoren seinämillä voi havaita useita pieniä onkaloita ja kallionrepeämiä sekä muita jääkaudenjälkiä, alueella riittää kyllä tutkittavaa vaativammallekin seikkailijalle.

Luontopolun varrella on mukavan kokoinen hiidenkirnu
 
Miten perille? Pian Livonsaaren sillan jälkeen (tieltä numero 1931 Velkualle) kääntyy oikealle iso risteys Pohjanpää, Kirjasto, risteyksessä on myös pieni musta kyltti näkötorni. Tietä ajetaan n. 2 km jonka jälkeen vasemmalle kääntyy tie, risteyksessä on myös näkötorni-kyltti. 1 kilometrin jälkeen saavut parkkipaikalle, josta on opasteet luontopolulle. KARTTA

HUOM! ALUEELLA EI OLE NUOTIOPAIKKAA EIKÄ TULENTEKO MAHDOLLISUUTTA!

torstai 30. maaliskuuta 2017

30.3.2017 Mahtava Maaningan Korkeakoski vetää hiljaiseksi

Maaningan Korkeakoski sylkee vetensä jylhänä valkoisena kuohuna noin 40 metrin matkan alla kulkevaan syvään rotkoon. Korkeakoski on Suomen korkein koski, komea näky, erityisesti korkeanveden aikaan keväisin ja syksyisin. Vesiputoukseksikin tituleerattu tämä on, mutta itse puhuisin kyllä koskesta. Kosken komeat kuohut ovat olleet turistinähtävyys jo yli 150 vuoden ajan. Tuolloin matkustettiin Kuopiosta laivalla Tuovilahteen, josta matkaa jatkettiin hevospelillä kosken äärelle. Nykyään autolla pääsee parinkymmenen metrin päähän koskesta.

"Vesi kuohuu kymmeniä metrejä korkeana könkäänä pitkin louhista uomaa, täyttäen pauhinalla syvän kuusikkolaakson." 

Kosken äärellä kulkee hyvin hoidettu polku. Rotkon reunalla on näköalatasanteita, pitkät portaat laskeutuvat useita kymmeniä metrejä syvään rehevään laaksoon. Ollaan Korkeakosken kanjonissa. Alhaalta katsottuna raivoisasti jylläävä koski on mykistävä näky, liikutaan Suomalaisuuden ytimessä. Psykedeelinen vehreys sekoittaa ja rauhoittaa pään. Joen rannoilla kasvaa komeita saniaispuskia, jotka puiden latvuston läpi tunkeutuvat auringonsäteet saavat hehkumaan kauniisti. Korkeakoski nousi laajasti tunnetuksi maisemakohteeksi Zachris Topeliuksen Suomi piirroksin esitettynä -teossarjan myötä.

Vesi ryöppyää kivien päällä raivoisasti kohisten, putouksen korkeudesta on esitetty eriäviä lukuja. Senteistä välittämättä voidaan todeta näyn olevan huikea. 


Maisemaa hallitsevat vanhat, taivaita tavoittelevat kuuset. Joki virtaa melko rauhallisena, kanjonin seinämällä on havaittavissa sortumia. Uoman laidat elävät kokoajan, joki kuluttaa rantojaan ja rinteet vyöryvät. Kosken alapuoleinen uoma on toiminut aikanaan pienen voimalaitoksen säännöstelyaltaana. Voimala ja osa Tuovilahden kylää tuhoutuivat padon murtumisen aiheuttamassa tulvassa Äitienpäivänä vuonna 1944.

Korkeakosken kuohut.
 
Miten perille?Maaningan kirkonkylästä ajetaan tietä numero 77 noin 15 kilometriä kohti Pielavettä. Oikealle kääntyy Korkeakoskentie, tätä tietä ajetaan noin 1 kilometri. Korkeakoskelle on selkeät opasteet, tien varrella on hyvät parkkipaikat. Levähdys alueella on pöytiä, opastauluja ja kesäkahvila.  Rotkon kiertävä Kanjonin kierros on noin kolmen kilometrin pituinen luontopolku. KARTTA

Kanjonin seinämillä näkyy raviinirotkoille tyypillisiä maanvyörymiä.

Korkeakosken geologiasta - Korkeakosken kanjoni on osa kaksi miljardia vuotta vanhaa, suurta siirrosta. Siirroksen kyljet ovat siirtyneet sivusuunnassa toisiinsa nähden 15 – 18 kilometri ja korkeussuunnassa 500 – 1000 metriä. Siirroksen kohta rapautui ennen jääkautta syvälle. Mannerjäätikön sulamisvedet kuluttivat siirrokseen rotkon, joka jääkauden lopulla täyttyi jäätikköjoen kuljettamasta hiedasta. Jääkauden jälkeen joki kulutti hietakerrostumiin yli 50 m syvän uoman. Kanjonin ympäristössä on Yoldiameren, Suur-Saimaan ja Muinais-Kallaveden muinaisrantoja. 

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

29.3.2017 Lotikonkellari on Marttilan Korven eräreitistön päänähtävyys

Lotikon kellari on komea rotko jonka yhteyteen on muodostunut läpi kuljettava luola.  

Lotikonmäki löytyy Marttilan korveneräreitistö nimisen polkuverkoston varrelta. Lähes erämaisessa maastossa soiden ja metsäsaarekkeiden maisemassa kulkeva eräreitistö on todella miellyttävä retkikohde. Reitistön varrella paljon nähtävää ja useita nuotiopaikkoja ja laavuja. Eräreitistön lähtöpaikat Heikolan Huhtaanmajalla ja Palaisten uimarannalla. Kuljettavissa eripituisia reittivaihtoehtoja viidestä kolmeenkymmeneen kilometriin.

Marttilan kylä on hiljainen, jotain palveluita löytyy mutta melko vaisu ja hiljainen maalasipitäjä on kyseessä. Matkalla Eräreitistön lähtöpaikoille kannattaa eväät napata mukaan paikallisesta marketista, jää sitten visiitistä joku ropo kylällekin!


Perus marttilalaisia.

Lotinkonkellari on muutamia kymmeniä metrejä pitkä, kapea halkeama kalliossa, rotko alkaa aivan Lotikonmäen taukopaikan edestä.

Rotkon seinämissä on erikoisia muotoja.
Rotkon seinämät ovat täynnä todella erikoisia geologisia muodostumia. Uurteet ja naarmut muodostavat kummallisia ristikkokuvioita.

Kaiverruksia rotkon seinämissä.
Rotkon jyrkkiin seinämiin on kaiverrettu erilaisia kuvioita, nimikirjaimia ja vuosilukuja.

Luola alkaa rotkon perältä.

Alkupään kapea rotko, joka paikoin on kulkukevoton levenee ja syvenee pian. Paikoin jyrkänteet nousevat useita metrejä pään yläpuolelle, kiemuraiset kalliot vievät maan pimentoihin. Tunnelma rotkossa on aavemainen, pelottava. 

Mäki on tarinoiden mukaan ollut Hiiden linna.
Repeämään kiilautuneet lohkareet muodotavat rotkon loppupäähän pimeän ja ahtaan käytävän. Luolan pohjalla virtaa vettä, kosteassa pimeässä onkalossa on aikoinaan asunut myös Lotikon haltija. Tämä osuus on paikalle nimen antanut, Lotikon kellari.

Luola ja rotko päättyvät jyrkänteen juureen
Koko matkan kallion läpi saa ihmetellä erittäin kummallisia nystyröitä kallion pinnassa, paikoin parikin senttiä korkeat nypyt laittavat ajatukset lentoon. Lotikon kellari on yksi Varsinais-Suomen luonnon ihmeistä, joka jokaisen on nähtävä omin silmin. Ehdottomasti eriskummallinen paikka jolle kannattaa lähteä kauempaakin!

Kartat ja lisätiedot: Marttilan korven eräreitistö

tiistai 28. maaliskuuta 2017

28.3.2017 Keväinen Hitonhaudan rotko on hitonmoinen elämys

Se on komea näky kun yli 10 metriä korkea vesiputous jäätyy pystyyn.

Hitonmäen komea laki nousee yli 240 metriä merenpinnan yläpuolelle, mäen laella seisoo tai on aikanaan seissyt vanha petäjä, Mustalaispetäjä jota vasten ruoskittiin rikollisia. Hitonmäen itäpuolella luonnonvoimat ovat repineet kallioon kaamean ja rosoisen arven, paholaisen kalliopiilon, Hitonhaudan.

Hitonpesä on Hitonhaudan rotkon keskivaiheilla sijaitseva pieni luola.

Synkän punertavilta graniittikallioilta syöksyy vesiputouksia rotkon kostealle ja lohkareiselle pohjalle, vastakkaisella seinällä on musta aukko. Teräväsärmäisten kivipiikkien taakse on muodostunut pieni luola, hiiden hyytävä pesäonkalo. Talvisin seinämiin muodostuu komeita jääputouksia, lumi ja jää säilyvät Hitonhaudan pohjalla pitkään kesälle.

Keväällä vesiputoukset ovat vielä jääputouksia.
Pystysuorat seinämät nousevat pariinkymmeneen metriin, lähes puolikilometrinen repeämä on keskisuomen komein rotko. Rotkon keskivaiheilla on pyöreä lampi, äkkiseltään katsottuna se on selvästi rotkon muokanneiden voimien poraama hiidenkirnu. Seinämien väliin kiilautunut lohkare muodostaa pienin synninportin, portin alla kulkee luonnon muovaamat kiviportaat, rotkon pyhässä hiljaisuudessa kokoontuneet tietäjät ovat käyttäneet porttia toimissaan.

Rotko on jylhä ja syvä.
Suojaisan rotkon luonto on kaunis, lahonneita kuusia lepää mustia kallionseinämiä vasten, tuuheat saniaispuskat rehottavat pohjan kosteudessa. Rotkossa kasvaa mm. rauhoitettu Hajuheinä, lisäksi monet muut uhanalaiset ja harvinaiset kasvit sekä sammalet viihtyvät alueella. Hitonhauta, pirullinen paikka ja Helvetin kaunis.   
Lohkareportti.
 

maanantai 27. maaliskuuta 2017

27.3.2017 Varesjoen kurun raviininotkoista löytyy rehevä paratiisi

Salon Varesjoen kuru on syvä raviinirotko

Puiset portaat laskeutuvat syvään notkoon, maastokartasta bongaamani teksti ”kiehuvalähde” asettaa odotukset korkealle. Kaunein näkemäni kiehuvalähde pulppuaa Jämijärvellä, Jämin matkailukeskuksen tuntumassa se tunnetaan maineikkaana uhrilähteenä. Kiikalan Varesjoen kurussa pulppuava lähde tuottaa pettymyksen, tai pettymyksen tuottaa itse asiassa ihmisentoiminta – lähteen päälle on rakennettu vedenpumppaamo, lähteen vapaaluonto on tuhottu.

Varesjoki

Murhe unohtuu nopeasti kun ymmärrän kuinka syvään uomaan olen laskeutunut. Tuuli humisee jossain puiden latvustoissa. Varesjoki on kaivanut pehmeään hiekkamaahan kymmenien metrien syvyisen, jyrkkäseinämäisen rotkon. Pohja on niin rehevä, että liikkuminen on vaikeaa. Joki virtaa uomassaan rauhallisena. Puita on kaatunut muodostaen virran ylittäviä luonnollisia siltoja. Jyrkkä seinämä on sammalen peittämä, rinteessä kasvaa laihaa kuusikkoa.

Notko on paikoin hyvin luonnontilainen.
 
Muutaman jykevämmän kuusen tyvi kiinnittää huomion ja herättää mielenkiinnon. Kuusen rungot ovat aivan muhkuraiset. Kauniita, hämmentäviä luonnonoikkuja, muistan Risto Louneman luonnonihmekirjoista lukeneeni, että tällaiset muhkurakuuset esiintyvätkin usein ryhmissä – kuin kyseessä olisi jokin perinnöllinen ominaisuus - geneettinen mutaatio. Tiedä häntä, kauniita nämä pahkaiset kuuset ovat joka tapauksessa.

"Siltoja pitkin pääsee kapean uoman yli." 
 
Hiekkaisesta maaperästä kertoo aivan rotkon tuntumassa olevat laajat hiekkamontut. Hiekkamonttujen laitamille on muodostunut suuria aaltokuvioisia dyynejä. Pienet männyn taimet ovat peittyneet hiekkaa, dyynit elävät. Pienimuotoinen yksityiskohta, mutta tällaisiin lentohietikoihin ei odota törmäävänsä Kiikalan korvessa. Pienen matkan päässä rotkosta sijaitsee Varsinais-suomen korkein kohta – Särämäki sekä Hyypäränharju, korkeiden kukkuloiden suojissa kimmeltelee tunnettu ja suuri Kultalähde.

Notkon jyrkkiä rinteitä peittää paksu sammalmatto.  

Ajo-ohjeet Turku – Helsinki moottoritieltä irtaudutaan Suomusjärven liittymästä ja ajetaan noin 4 kilometriä kohti Kiikalaa, josta käännytään oikealle Oinasjärven suuntaan. Oinasjärventietä ajetaan noin kilometri, tästä käännytään oikealle nimettömälle metsätielle jonka päässä on kääntöpaikka. Kääntöpaikalta laskeutuu portaat Varesjoen kuruun. Paikalla ei ole polkuja eikö opasteita.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

26.3.2017 Kuusamon Kiutaköngäs on eräs Suomen kauneimpia koskia


Kiutakönkäällä on pituutta yli 200 metriä ja putouskorkeutta lähes 14 metriä. Rotko on syntynyt kahden kulutuskestävyydeltään erilaisen kivilajin saumakohtaan.

Punainen dolomiittiseinämä nousee kuohuvasta kosketa läpi pääsemättömänä muurina. Ei näytä lainkaan Suomelta. Hiljentävä, kohti taivaita kohoava muuri on pysäyttänyt ihmiset ihmettelemään suuruuttaan ja pyhyyttään jo kaukana esihistorian hämärissä. Tänä päivänä kalliota kumartavat tuhannet Karhunkierroksen turistit ja vaeltajat - paikka on kuuluisa Kuusamon Kiutaköngäs.

Noin kaksisataametriä kohti yläjuoksua Oulankajoki alkaa puskea vesiään ahtaaseen kanjoniin. Koski on erittäin jylhä ja voimakas. Voimallisten virtojen jälkeen jättäminä todisteina kimmeltävät veden täyttämät hiidenkirnut rantakallioilla, kirnujen pohjalla lepäävät hioutuneet kivet kertovat kirnujen olevan edelleen aktiivisia. Korkean veden aikaan virran voima alkaa pyörittää kivi ja kuluttaa kattilan seinämiä - aukot suurenevat.


Jättikirnuja könkään alajuoksulla.

Todelliset jättikirnut löytyvät jylhimmän seinämän tuntumasta, ne ovat suuria kuin uima-altaat. Kanjonin seinämillä leikittelevät kilpaa ruskan värjäämien lehtien kanssa kallioiden keltaiset ja punertavat sävyt. Pienempänä yksityiskohtana ja erikoisuutena erottuvat törmällä törröttävät jokiraukit. Ei ole lainkaan ihme, että Kiutaköngäs on Kuusamon suosituimpia yksittäisiä käyntikohteita.
Pian jylhimmän seinämän jälkeen alkaa laaja suvanto, joki rauhoittuu välittömästi vapauduttuaan rotkon puristuksesta. Vastarannalla näkyvät Mataraniemen laajat hietikot. Paikalla on asuttu jo kivikaudella mutta myös lähihistoriasta löytyy mielenkiintoisia jälkiä. Joen törmään on kosken suuntaisesti räjäytetty noin 200 metriä pitkä tukinuittoränni, jonka avulla kierrettiin pauhaavan kosken kuohut.
Oulankajoen komein koski, Kiutaköngäs on Suomen tunnetuimpia koskia. Saamen kieleltä käännettynä nimi Kiutaköngäs tarkoittaa rotkomaista vesiputousta
 Miten sinne pääsee? Rukan keskuksesta ajetaan valtatietä 5 noin 10 km, josta käännytään oikealle Sallaan menevälle tielle nro 950. Sallan tietä ajetaan 7 km ja Käylän kylän kohdalta käännytään Liikasenvaaran tielle. Risteyksestä on matkaa luontokeskukselle 13 km. Opastuskeskuksen parkkipaikalta on noin 1 km kävely Kiutakönkäälle.  KARTTA

lauantai 25. maaliskuuta 2017

25.3.2017 Ahvenanmaan pilariluola oli todellinen luonnonoikku



Komea pilari seisoo luolan suulla kuin vartija - yksi Suomen luonnon hämmentivimmistä ihmeistä! 

 Usein sitä kuvittelee jo kaiken nähneensä. Yli 10 vuotta Suomen luolia puoli ammattimaisesti kiertäneenä en aina lähde maastoon kovinkaan toiveikkaana. Tuntuu välillä tosiaan siltä, etteivät luolat enää osaa yllättää – silti ne vain yllättää, kerta toisensa jälkeen. Jopa tutut, niin sanotut kotiluolat kätkevät pimeisiin sopukoihinsa aina vain uusia yllätyksiä. Kun lähtee vinkin perässä metsään, ei koskaan tiedä mitä vastassa on. Tässä jälleen yksi positiivinen, enemmän kuin positiivinen yllätys, paikka oli mykistä – odotukset ylittävä ja yllättävä – luonnon ihme.

Yhtä kiveä - katosta lattiaan. Miten tämä epätodellinen paasi on voinut selvitä jäiden liikkeistä ja meren myrskyistä?
Meressä on voimaa, sen tietää kaikki. Suuressa maailmassa on suuria luolia, joita meren rantakallioihin iskemät aallot laajentavat ja kuluttavat. Olisiko näitä Suomessa? Onhan useita kotimaisia luolia rantavoimat aikanaan laajentanut, mutta täällä se vasta konkretisoitui – syksyisen itämeren heittäessä tyrskyjään luolan suuaukosta sisään ja laineiden pulputtaessa ja poristessa kallioiden pienissä kaikukammioissa. Tämä näky säväytti.

Pilarin takana odottava luola ei ole järin suuri mutta sitäkin erikoisempi. Geologia on uskomaton ja eläinmaailma monipuolinen. Etanoita, kotiloita ja simpukoita - luolahämähäkkejä ja sieniä.

Miten niin voimakas elementti kuin meri on ollut samalla niin hellä, että jokavuotiset myrskyt ja jäiden liikkeet ovat onnistuneet säästämään luolan suuaukolle kauniin mutta niin ohuen ja hauraan oloisen kivisen paaden? Siinä se kuitenkin seisoo, kaikki luonnonvoimia ja fysiikanlakeja uhmaten koristamassa Suomalaista saaristomaisemaa. Uskomatonta! En uskonut tällaista Suomessa näkeväni mutta siinä se seisoi silmien edessä, joten pakko se on uskoa – kotimainen pilariluola, yksi Suomen luolien ja Suomen luonnon hämmentävimmistä ihmeistä. Antaa kuvien kertoa loput, itse olen sanaton.

"Maanselkä, sininen, jylhä - Sinun mahtias ylistän!"
Tämä teksti on eräänlainen muistokirjoitus, sillä hieman reilu vuosi vierailuni jälkeen, kaksi talvea myöhemmin, olivat jäät ja aika tehneet väistämättömän ja paikalla käyneet retkeilijät kertoivat pilarin romahtaneen. Näky oli koruton, surullinen ja jopa liikuttava. Onni oli kuitenkin myötä, että ehdin tämän luonnonihmeen nähdä koko komeudessaan, ennen sen luonnollista poistumaa!
 
"Luolan pylvästä on pidetty luolien haltijattarena, joka jostain syystä on kivettynyt kotinsa eteen. Romantikko voi kysyä, että ovatko jäät todella vieneet pylvään, vai onko jostain ilmestynyt sankari, joka on osannut peruuttaa kirouksen ja vapauttaa haltijattaren", totesi tapauksesta geologi ja kansanperinteen tallentaja Aimo Kejonen.
 


perjantai 24. maaliskuuta 2017

24.3.2017 Pirttimäen kirkko on Perniön noitien muinainen pyhättö



Pirttimäen kirkko, Perniö
Monta uutta luolapaikkaa on tullut koluttua Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin ja Suomen luolat - kirjojen julkaisun jälkeen. Osa on tullut vinkkien kautta, osa on löytynyt maastonmuotojen tai nimistön ansiosta, kovalla työllä – jotkut ihan vain tuurilla. Löytötavasta riippumatta, ei yksikään paikka ole tehnyt niin suurta säväystä kuin tämä Perniön noitien muinainen kirkkosali, Pirttimäen kirkko. Täällä luolalla kävin ensikertaa toukokuussa 2011.


Luola on sijaintinsa ja ulkomuotonsa vuoksi erityisen kirkkomainen
Mäen nimi viittaa jo luolan olemassa oloon, maastonmuodot tukevat asiaa. Kansanperinnetiedot vahvistavat epäilyn, Perniön Pirttimäessä tulisi olevan luola, jonka voimakkailta hiisiltä ovat alueen tietäjät muinoin hakeneet viisautta ja voimia. Lähellä on eräs vuori, jonka laella ovat noidat kokoontuneet vielä 1800-luvun loppupuolella – miksei siis tässäkin kallioisessa pyhätössä.


Pirttimäne kirkko on läpikuljettava, siitä huolimatta tila on luolamaisen hämyinen ja tunnelmallinen
Kallio on jylhää ja maisemat silmiä hiveleviä. Rosoisen jyrkänteen kyljessä pilkottaa musta-aukko – sisäänkäynti kaikkein pyhimpään. Terävät kivet kohoavat kohti taivaita, sijainti on maaginen ja ulkonäkö harvinaisen kirkkomainen. Kuin kristillisen kirkon torni tai muinainen obeliski kohoaa paasi kohti taivaiden herraa kuin kilpailen kärkisijasta puiden latvustojen kanssa.    


Uhrilahja luolan hengille vai metsästysporukan suorittaman teurastuksen jäänteet? Niin tai näin, kallo sai kunniapaikan luolan seinämältä.
Luolan suuaukon tuntumassa lepää valkoinen pääkallio, liekö uhripaikka vielä voimissaan? Mahdollisesti, tosin epäilen kallojen olevan peräisin aivan luolan tuntumassa olevalta metsästäjien parakilta. Mutta kuka tietää, vaikka tänäkin päivänä metsien miehet antaisivat lahjuksen Pirttimäen hengille. Katson sopivaksi nostaa pääkallon aitiopaikalle luolan seinämälle.


Kammio on tilava, Suomalaiseksi luolaksi jopa suuri
Luola on tilava ja paikan henki edelleen kirkkomainen. Suuri kivenjärkäle jakaa tilan kahteen osaan, ikään kuin kahteen kerrokseen. Luola on läpikuljettava ja puolivaloisa, tunnelma on harras. Tosin luola muotonsa ja syntytapansa vuoksi vaikuttaa epävakaalta, itse en kovin paljon kammiossa rymyäisi – enkä suosittele sitä muillekaan.

Paikka on mykistävä. Luolan aluetta ympäröivät jyrkänteet muodostavat hyvin massiivisen ja näyttävän maisemakokonaisuuden. Jyrkänteen juurelle vyöryneessä kivikossa, suuren luolan alapuolella on myös muita tutkimisen arvoisia onkaloita. Hauras ja tänä päivänä harvoin käytetty paikka, jonka rauhaa ja pyhyyttä on syytä kunnioittaa mikäli tämän Perniöläisen metsäkirkon henkienpalveluksiin suuntaa.   

torstai 23. maaliskuuta 2017

23.3.2017 Kulkurinluola löytyy Turun lentokentän kupeesta

Kulkurin luola on helposta saavutettavuudestaan tuikin tuntematon turkulainen luontokohde.
Olet nähnyt sen vilahtaen puiden takana. Kuin kangastuksen, joka katoaa sekunneissa. "Tuo pitää tutkia vielä", ajattelet, mutta koluttuasi mahtavan Pirunpesän on näky kadonnut jo mielestäsi. Kiven ilkeän irvistyksen tunnet selässäsi poistuessasi paikalta.

Pieni luola on muodostunut kohtalaisen kokoisten lohkareiden alle.
Lähestyn ilkeää irvistystä oikeastaan ainoasta mahdollisesta suunnasta, toisella puolella odottaa valta Kaukokiidon terminaali – toisella puolella uhmakkaalla etäisyydellä Turun lentoasema. Kivi ei ole suojeltu, mutta kuin ihmeen kaupalla se on selvinnyt teollisen maailman ottaessa otettaan vapaan miehen viimeisistä saarekkeista.

Komea lohkare se on, ja onneksi säilynyt!
Ensimmäisenä havaintokentän ottaa haltuun hämmentävän selkeä neljäkulmainen portti. Silmän harhaillessa luolaisan kiven hämärimpiin sopukoihin puskee pintaan viha - kaatopaikka tämäkin luola!  Luolia on tosiaan valitettavan usein käytetty jätteiden piilottamiseen – poissa silmistä, poissa mielestä. Tämä on kuitenkin toisenlainen. Tarkempi tutustuminen sen vahvistaa, tämä ei ole kaatopaikka – tämä on koti.

Luolasta löytyy jätettä jos jonkinlaista.



Tarkempi tutkiminen osoittaa paikan toimineen asuinpaikkana - siihen viittaa kaikki luolassa oleva esineistä.  
Luolan äärellä ei tarvitse miettiä sopisiko luola yöpymiseen, siitä on todisteet. Luolan lattialla on patja, kirjavat lakanat loistavat karikkeen seasta. Valopetroli pulloja, säilykepurkkeja, kattiloita, jopa vaatteita, paikoin haju on niin paha, että pelkään löytäväni rojujen seasta luolaa asuttaneen kulkurin. Näky pistää miettimään: onko luolaa asuttanut erakko ollut oman tiensä valinnut vapaa mies vai syrjäytynyt ja syrjäytetty reppana.



Luolasta on lähdetty kiireellä, tai sitten tällä asukkaalla on ollut varavaatekertoja mukana majapaikassaan.

Kaukokiidon terminaalialue alkaa aivan lohkareen kupeesta.
Vapaa mies on yhteiskunnalle vaarallinen, tai ainakin turha – vapaita ihmisiä on vainottu aina. Ei Suomessa helposti joudu olemaan koditon, uskon kyseessä olleen vapaan valinnan. Ei syrjäytynyt, vaan syrjään vetäytynyt.

Mikä täällä onkaan maatessa, luonnonkauniissa onkalossa, kaupungin palvelut kävelymatkan päässä. Hyvä piilo se on ollutkin, vaikka nyt rekat ajavat ohi ja kiven kylkeä viistäen kulkee motocross-polku. Ei kukaan kiinnitä huomiota kameran kanssa kivellä heiluvaan luolatutkijaan niin miksi he huomaisivat kiven sopukassa asuvan kulkurin.

Luola löytyy Kaukokiidon terminaalin ja lemmikkieläinhautausmaan läheisestä metsiköstä, vain muutaman sadan metrin päästä Kärsämäen Pirunpesästä: KARTTA


"Kun on maailmalla parkkiintunut kivikova pinta
ja tupakasta tukkoisena rahisee vain rinta,
niin luulin ettei mikään enää säväyttää vois'
ja kaikki tunteet tukahtuneet ois'"



Saatamme kuvitella ihmisrodun lapsuudesta ajan, jolloin joku yritteliäs kuolevainen ryömi suojaan vuoren luolaan. Tarvittiin koti, paikka, joka tarjosi suojaa ja lämpöä – ennen kaikkea fyysistä.


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

22.3.2017 Lieksan Hiidenportti on salaisuus metsien kätköissä

Kuin kallioiden kutsuna kumisee rumpujenpolkka kulkijan mielessä kun silmiin tai korviin kantautuu sana Hiidenportti - maagisena ja kutsuvana. Maanmittauslaitoksen karttapaikka tuntee Suomesta 12 Hiidenportti nimistä paikkaa, tämä yksi tuntemattomimpia. Hiidenportti ja Hiidenportinuuro Lieksan perämailla Karsikon tuntumassa. Samaa kannelten kaikua on sanassa Karsikko, joka liittyy voimakkaasti muinaissuomalaisten vainajainpalvelukseen.

Hiidenportti on porttimainen kohta Hiidenportinuuroksi kutsutussa jyrkkärinteisessä laaksossa.


Kalliot kohoavat tummanpuhuvina jätteinä vieressäni kun kuljen kohti todellista päämäärää. Notko syvenee, onnekseni olen liikkeellä ennen lehtien puhkeamista. Pahtojen reunustama rotko on aikalailla rehevä tapaus, vuoden vehreimpään aikaan ei tästä läpipääsemättömästä ryteiköstä hahmota varmastikaan minkäänlaista rotkoa. Ehdin jo hieman kirota paikkaa mielessäni, kunnes kalliot nousevat korkeammalle.

Alueella on paljon rotkomaisia muodostumia mm. jyrkänteiden ympäröimä Kalliolampi sekä erikoinen Sikolouhet niminen kallioalue.    
Edessä aukeaa uskomattoman kaunis, pystysuorien jyrkänteiden saartama, märkä ja vetelä, suon valtatie. Kaunis ja lumoava luonnon salattu sopukka, hiljaa mielessäni lausun pahoittelut metsän hengille hätiköidystä aliarvioinnista. Maisemat paranevat joka askeleella. Keväistä sulamistaan lopettelevat pannejäät valuttavat viimeisiä vesiään tasaisena liruna kylmään suolampeen. Veden kaunis solina kantautuu kallioiden laelle.

Louhikkoiselta rinteeltä avautuu uskomaton näky Uuronlammille.
Pian louhikkoiselta rinteeltä avautuu uskomaton näky Uuronlammille. Samaan suuntaan juoksevat vedet, täällä esi-isämme ovat kumartaneet luonnon lukemattomia Jumaluuksia. Pyhä vesi jatkaa matkansa Hiidenportinuuron pohjalla Hiidenpurona. Metsä tiet pilkkovat maisemaa. Rotko on kaukana kaikesta, ei mikään turistirotko. Vaikea lähestyä ja vaikea löytää, metsä kätkee salaisuutensa.

Keväistä sulamistaan lopettelevat pannejäät valuttavat viimeisiä vesiään tasaisena liruna kylmään suolampeen.
Paikka ei sovi mukavuuden haluiselle retkeilijälle - mutta sinä, joka et pelkää haastavaa matkaa kohteelle, vaativaa maastoa, vaarallista louhikkoa ja paikoin läpi pääsemätöntä ryteikköä, tartu päättäväisesti sauvaasi ja lähde matkaan. Hiidenportti odottaa juuri sinua. Eikä metsä tuota pettymystä sille, joka paikalle vaivautuu.

Miten perille? Lieksan kirkolta ajetaan tietä numero 73 etelään noin 9,5 kilometriä, jonka jälkeen käännytään vasemmalle Pareentielle. Pientä hiekkatietä ajetaan 8,5 kilometriä, Pareentie on paikoin hyvin huonokuntoinen. Soikea-Suippo lammen eteläpuolelta lähtevän metsäautotien päästä on jo melko helppo suunnistaa rotkolle. Alueella ei ole minkäänlaisia opasteita.  KARTTA