Seuraa matkaamme:

Suomi365 - on kunnianosoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Tämä sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookissa:
Suomi365



perjantai 28. huhtikuuta 2017

1.5.2017 Huittisten hirvenpää on yksi Suomen tunnetuimpia muinaislöytöjä



 
Kuljeskelen pienen pellon reunaa kauniissa syyspäivässä Huittisten Palojoella, silmä tuntuu tarttuvan jokaiseen maasta pilkottavaan kiveen, jopa pyöreisiin savipaakkuihin. Sen tekee paikan historia. Lähestyn nimittäin erään Suomen tunnetuimman muinaislöydön, Huittisten hirvenpään löytöpaikkaa.
 
 
 
Elettiin vuotta 1903 kun Torpparin Heikki Malmin renki Kustaa Mäenpää oli kunnostamassa peltoa perunamaaksi, kun esine löytyi. Eipä tainnut renki arvatakaan mitä maasta nosti. Monien mutkien ja käsien kautta tämä arviolta 7000 vuotta vanha, kivikautinen aarre päätyi oikeaan osoitteeseen ja on nykyisin Kansallismuseon kokoelmissa.

 
 
 
Muinaiselle asuinpaikalle johtava tie on saanut asianmukaisesti nimekseen Hirvenpääntie. Löytö paikalle on opasteet ja tätä nykyä alueelta löytyy opastaulu jossa on tietoa itse hirvenpääveistoksesta sekä kohteen kaivauksista ja muista löydöistä. Maassa mukaa myös pieni kiven murikka, paljon opastaulua viehättävämpi ja varmasti vanhempi. Kiven kyljessä on pronssilaatta jossa on veistoksen kuva sekä lyhyt sanainen kuvaus löydöstä.


 
Mielenkiintoinen paikka, ja merkittävä kohde koko Suomen historian kannalta, mutta totta puhuakseni ei tämä minua paikalle ajanut. Vaan yllätys, yllätys, olin saanut tiedon että alle kilometrin päässä hirvenpään löytöpaikasta, viereisen Korkiakallion jyrkänteen juurelta löytyisi luola. Kiinnostus heräsi, voisiko luola ja siihen yhdistetyt hiisi tarinat liittyä tähän historialliseen löytöön?
 
 
 
 
Korkeakallion jyrkänne onkin komea. Aikalailla rakoillut ja suuria kivenmurikoita lepää kallion juurella, paksuun sammalmattoon verhoutuneena. Hyvin otolliset olosuhteet suurenkin luolan syntyyn, odotukset ovat korkealla. Aika pian kalliosta löytyykin luola, vaatimaton, mutta valitettavasti se sopii kuvausten ja mittojen puolesta siihen mitä luvattiinkin.

 
 
 
Pitkä tutkiminen ja hengenvaarallisella kielekkeellä kiikkuminen eivät tuota tulosta. Ensimmäisenä löytynyt luola jää tämän tutkimusmatkan suurimmaksi. Historiaa olisi lähellä, luola mainitaan hiisien asuinpaikaksi, mutta lopulta se jää niin vaatimattomaksi koloksi, etten sitä paljon mainostamaan lähde.

 
 
 
Oli miten oli, hirvenpääveistoksen löytöpaikka on koettu, kauniita Satakuntalaisia maalaismaisemia nähty ja jälleen uusi luola dokumentoitu. Saalis oli odotettua laihempi mutta matka tekemisen arvoinen. Eikä ole missään tapauksessa pois suljettu mahdollisuutta etteikö Korkeakallion maasoissa voisi olla suurempaakin luolaa. Metsä kätkee mysteerinsä.        

Kartat: Hirvenpään löytypaikka & Luola

torstai 27. huhtikuuta 2017

30.4.2017 Julma-Ölkky on Kuusamon mahtavin rotko

Moniko muistaa sihauttaneensa auki kylmän pullon Julmaa ölkkyä? Itse en muista, mutta muistan kyllä tuotteen (ainakin kuvista). Julma ölkky olut oli Lapin kulta panimon tuote, joka vain hetken sinnitteli tunnetun Lapin kulta oluen rinnalla. Kauaa ei Julmaa ölkky pantu, edes kuvaa pullosta en enää löytänyt. Olisiko jollain lukijalla kokoelmissaan pulloa tai etikettiä? Olisi mukava nähdä kuva.



Julma-Ölkky
Julma ölkky oluen esikuva löyty Kuusamosta, Hossan nurkilta. Kyseessä on Suomen suurimpana mainostettu kanjonijärvi. Kaiken näkemäni perusteella mietin, lieneekö kuitenkaan suurin? Komeimmasta päästä rotko kuitenkin on - kiehtovien tarinoiden ja maisemien myyttinen maailma!


Julma.Ölkyn seinämässä on punamultamaalaus, seuraavat löytyvät Hossan Värikalliolta.
 
Kuusamossa asui 400 vuotta sitten tietäjä, hän käytti kirkkonaan Julma-ölkyn seinämässä olevaa Pirunkirkon luolaa. Neljäsataa vuotta on pitkä aika ihmiselle mutta Julma-ölkky nauraa tällaisille määreille. Tämän jylhän kanjonijärven syntytarina alkoi jo 2 miljardia vuotta sitten, myös esi-isämme ovat liikkuneet alueella jo tuhansia vuosia ennen Pirunkirkon tietäjää, kaukana esihistorian hämärissä. 

Muinainen ja pyhä.
Julma-ölkyn säväyttävä maisemakokonaisuus toimi muinaisille Suomalaisille pyhättönä ja uhripaikkana. Todisteena näiltä ajoilta on meidän päiviimme asti säilynyt viesti vuosituhansien takaa – kallioseinämää koristava punamultamaalaus (http://www.ismoluukkonen.net/kalliotaide/suomi/jo/jo.html ). Luonto ei ole käsitellyt muinaismuistoa arkeologin varovaisuudella ja maalaus on hyvin haalistunut, osin jo kadonnut.  Maalauksessa esiintyy ”selvästi” kaksi ihmishahmoa sekä pieni eläin. Muutaman kilometrin päässä tästä sijaitsee yksi Suomen merkittävimpiä kalliomaalausalueita - Hossan Värikallio. ( http://retkipaikka.fi/vapaa/suomen-kolmanneksi-suurin-kalliomaalaus-hossan-varikallio-suomussalmi/ )
Veneretki tarjoaa upean näkökulman rotkon ihmeisiin!
 
Kesäisin rotkon ihmeisiin on mahdollisuus tutustua veneretkellä. Vedentasolta rotkon jylhyys välittyy voimakkaimmin. Korkeimmillaan pystysuorat jyrkänteet kohoavat lähes 50 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Vene kiertää tärkeimmät yksityiskohdat, Pirunkirkon luolan, kalliomaalauksen ja sateenkaarilähteen ”vesiputouksen”. Yhtään vähempiarvoinen kokemus ei ole samoilla jyrkänteiden reunalla kulkevalla patikointipolulla. Miltähän rotko näyttäisi ilmasta katsottuna?    


On se julma...
 
Julma-ölkylle on helppo tulla, opasteet pääteiltä kohteelle ovat selkeät joka suunnasta. Reitit ovat hyväkuntoisia ja selkeästi merkattuja, osan aikaa vuodesta palvelut ovat poikkeuksellisen hyvät. Usean kilometrin mittaisen rotkon ympärikiertäminen on ikimuistoinen elämys. Tunteja kestävä rotkoilotulitus jonka aikana huonoa näkymää ei ole. Historia, maisemat, jylhyys, mitä sitä kiertelemään vaan sanotaan suoraan – Julma-ölkky on yksi koko Suomen hienoimpia ja monipuolisimpia retki- ja rotkokohteita, jossa vierailu on suorastaan kansallisvelvollisuus.

Lue lisää:
Suomen 100 – Kansantarinat; Aimo Kejonen (Karttakeskus 2008)
Suomen rotkot; T. Kesäläinen & A. Kejonen (Salakirjat 2014)
 
.

29.4.2017 Suomen suurin muinaishauta - Panelian Kuninkaanhauta


Puut jo heittää
puvun keltaisen.
marraskuiset pilvet peittää
hautaa kukkien.

- J.L.Runeberg
 
Kuninkaanhauta
 
Panelian taajaman tuntumassa, aivan tien varressa kohoaa komea Kuninkaanhauta, Suomen suurinpana mainostettu röykkiöhauta. 40 metrin halkaisijalla ja 4,5 metrin korkeudella se on varmasti ainakin Suurinpien kärkijoukossa! Koko Kiukainen on saanut nimensä lukuisten hiidenkiukaiden mukaan, ja kylän vaakunan aihekin kuvaa näitä monumentteja. Nykyäänkin hiidenkiukaita tunnetaan alueelta n. 100 ja lukemattomia on jo aikoinaan hyvitetty.

Paljonko haudassa mahtaa olla kiviä?

Kuninkaanhautaa ei ole tutkittu virallisin menetelmin, joten kaikki siihen liittyvät tiedot ovat arvailujen ja päätelmien varassa. Paikalliset asukkaat kertovat röykkiön vajoavan, havainnoista johtuen on esitetty arvailuja röykkiön sisään rakennetuista kammioita jotka ajan myörä antavat periksi ja vajoavat.

Onko Kuninkaanhaudan sisällä vielä merkittäviä muistoja Suomalaisten muinaishistoriasta vai onko haudanryöstäjät ja aarteenmetsästäjät aikanaan vieneet kivimonumentin kätkemät aarteet. Kuninkaanhauta, monumentaarinen ja mystinen muinaismuisto kätkee historiansa ja salaisuutensa; ehkä ikuisesti.

Kuninkaanhauta KARTALLA

28.4.2017 Sallan Kahdenojanniemen rotko on luonnon salasopukka



Kahdenojanniemen rotko, Salla

Suomessa on satoja ja taas satoja hienoja ja hyvin opastettuja luontokohteita mutta näiden lisäksi luontomme kätkee syleilyynsä vielä tuhansia ja taas tuhansia tuntemattomia.  Yksi tuntemattomista kohteista piilottelee Sallan Hautajärven ja itärajan välisten jänkien suojissa.
Alimmaisen Ahmalammen ja Kahdenojannimen välissä on pieni nimetön rotkojärvi – alue on geologisesti todella erikoinen. Järven pohjoispäässä on joukko kallioon uurtuneita uomia paikassa, jossa kaksi laaksoa, joissa kummassakin on virrannut jäätikön sulamisvesiä yhtyvät. Jos muodostuma olisi hiekkaa, se olisi sanduri tai sandusdelta. Kyseessä on todennäköisesti paineellisen jäätikön sulamisveden kulutusmuoto.
Rotkon pohjalla on pieni rotkojärvi 
Järven pohjoisosaa ympäröivät jyrkänteet ovat melko vaatimattomat, mutta kuitenkin tunnelma on rotkomainen. Tavallisen "sunnuntaimatkailijan" ei kannata tätä rotkoa lähteä varta vasten katsomaan mutta geologian harrastajalle paikalla voi avautua todellinen aarreaitta. 
 
Paikoin jyrkänteet kohoavat oikeinkin komeiksi.
Syksy on erikoisen lämmin, järvien pinnat peilityyniä. Vallitsee jopa outo tyyneys ja rauha. Mutta joskus on täälläkin, luonnonhelmassa ollut levottomampaa. Muutaman kilometrin päässä rotkojärvestä sijaitsee astetta synkempi paikka - Kiviaavan muistomerkki. Muistomerkki on pystytetty jatkosodan aikaisten partisaanien siviiliuhrein muistoksi uhrien vangitsemispaikalle. Partisaanit surmasivat viisi heinänteossa ollutta siviiliä Kiviaavalla 15.7.1943. Kammottava osa Suomen historiaa, monessa maassa tällainen on tänäänkin arkipäivää – todella surullista.
Louhikoksi murtuneet jyrkänteet luovat paikalle erämaisen tunnelman.
 
Miten sinne pääsee? Sallan Hautajärven luontotalolta ajetaan noin 300 metriä etelään, mistä kääntyy vasemmalle Niitselyksentie – risteyksessä opasteet myös Kiviaavan partisaani-iskupaikalle. Niitselyksentietä ajetaan noin 7 kilometriä, josta erkanee vasemmalle pienempi tie , seuraa Kiviaavan iskupaikan opasteita. Tästä risteyksestä ajetaan noin 2 kilometriä. Rotkojärvi on muutaman sadan metrin päässä tien vasemmalla puolella, paikalle ei ole opasteita.

27.4.2017 Ruskon Kalliolähde on luonnonoikku



Erikoinen ilmestys tasaisella kalliolla jaksaa ihmetyttää.


"Suo lähde kaunis katselen
likeltä vettesi,
kuin pilven varjot vaeltavat

kuvastimessasi."
 
- J.L.Runeberg
 
Luonto, se vain aina jaksa yllättää kulkijan yhä uusilla ja uusilla ihmeillä, nähtävyyksillä ja erikoisuuksilla. Tällainen, pitkästä aikaa leuat auki loksauttava erikoisuus oli tällä kertaa tasaisella kalliolla vastaan tullut kalliolähde. Äkkiseltään luulin löytäneeni pienen hiidenkirnun. Kalliolla oli muutaman kymmenen sentin levyinen, tutunoloinen pyöreä aukko, aivan selvä kirnu.

Kalliolähde; Varsinais-suomalainen luonnonihme.
Mitä lähempää aukko tutki, sitä erikoisemmaksi se muuttui. Millaisesta hiidenkirnusta alkaa puro? Aukolla oli syvyyttä alle 30 senttiä. Vesi virtasi vapaasti ja kokoajan. Satoja hiidenkirnuja nähneenä voin sanoa tämän olevan jotain aivan muuta. Kallion vetisen silmän tarina on erikoinen, kiehtova ja harvinainen.

"Terve metsä, terve maa; Vesi kultainen Kuningas..."
Kyseessä ei ole ihan perinteinen lähde ja tällaista vastaavaa ei kovin helpolla löydä Suomen kovasta kallioperästä. Lähteen vedet valuvat kallioperän rakoja pitkin ylempää mäeltä. Kuivina kausina lähde ehtyy ja kuivuu pois, silloin se on vain hyvin pieni hiidenkirnu ja kohteen erikoisuus jää huomaamatta. Joku hydrologi osaisi varmasti selittää ilmiön paremminkin. Vesiä virtaa kokoajan kovankin kallion raoissa ja halkeamissa, on kuitenkin onnekas sattuma, että tällainen luonnonihme on syntynyt. Upeaa ja hämmentävää - kiitos luonto kun jaksat yllättää.     

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

26.4.2017 Legendaariset Rapalan luolat Kangasniemellä


Halkeilleen kallion rakoihin on muodostunut pitkiä ja korkeita luolia.

Rapalan kalliot, siellä kannattaa käydä, olen kuullut monesta suusta. Paikka on ainakin nimeltä tuttu kaikille Joutsasta Kangasniemelle johtavaa tietä ajaneille, moni on siellä pysähtynytkin, hyvien opasteiden houkuttelemana. Keväällä 2013 olen matkalla kohteelle, vaan ovat mainiot opasteet peitetty jykevällä vanerilevyllä.  Saavun tutulle parkkipaikalle; ”Rapalan kalliot ja luolat eivät ole enää nähtävyyskohteena!”  Surullista mutta totta, tuore lappu kertoo karun totuuden. Paikka ei ole enää virallinen nähtävyys, eikä rakenteita huolleta.
Ei se tietenkään paikkaan tutustumista estä eikä kiellä. Haikein mielin kuljen syvälle uurtunutta polkua kohti kuuluisia kallioita. Muutamassa vuodessa kyltit poistetaan, vain lahonnut ilmoitustaulu ja käytetyn näköinen polku kertovat siitä kuinka suosittu ja tunnettu paikka aikanaan oli. Ei tämä ole suinkaan ainoa paikka joka on tuomittu unohdukseen. Polku johtaa upean kalliomuodostuman laelle, portaat laskeutuvat kapeaa solaa pitkin suuren halkeamarotkon pohjalle. Paksut sammalmättäät koristavat tätä kivistä terassia.

Ainakin vielä viime vierailullani luoliin ja rotkoihin johti puiset portaat.

Lahopuita nojaa harmaaseen kallioon. Kurkistan reunan, maahan on vielä yli 10 metriä. Nousen portaita takaisin ylös, vielä portaat ovat tukevat; mietin puretaanko ne ennen kuin ne muuttuvat vaarallisiksi ja joku loukkaantuu? Myös seuraavaan halkeamaan johtavat portaat. Tämä halkeama on luolamainen, useita metrejä korkea salimainen tila. Tunnelma on upea, jopa harras ja temppelimäinen. Suojaisa ja tilava luola on yksi niistä sadoista paikoista Suomessa, joissa kerrotaan ihmisten piileskelleen mm. Isovihan aika 1700-luvun alussa.

Mahtavat ja massiiviset Rapalan kalliot
Jatkan matkaa jyrkänteen juurelle, massiivisuus vaientaa. Porrasmainen jyrkänne kohoaa pitkälti yli 20 metriin. Jylhä seinämä on halkeillut, rakoillut ja repeilyt synnyttäen erilaisia onkaloita ja kielekkeitä. Vielä paremmin kallion komean myllerryksen hahmottaa kiipeämällä kallion laelle. Upea luonto, kauniit maisemat ansaitsevat tulla nähdyksi. Vaikka Rapalan kalliot eivät ole kunnan virallinen nähtävyys, on se siltä nähtävyys vailla vertaa.

Kallion laelta hahmottaa selkeästi suuret, emäkalliosta irti revenneet lohkot.

Miten perille? Kangasniemen kirkolta ajetaan noin 16 kilometriä tietä numero 616 kohti Joutsaa. Joutsanmaantieltä käännytään vasemmalle (nimetön pikkutie) ja heti oikealle, matkaa risteyksestä Rapalan kallioiden parkkipaikalle on noin 500 metriä. Parkkipaikalta on noin 300 metrin kävelymatka kohteelle. Rapalan luolille ei ollut opasteita enää keväällä 2013, mutta kohteelle on helppo löytää. KARTTA

tiistai 25. huhtikuuta 2017

25.4.2017 Ruskon Mustapata on kirnu keskellä luontopolkua

 
Mustapata, Rusko

Kullavuorella, lähellä Raision ja Ruskon rajaa sijaitsee rauhoitettu, pieni hiidenkirnu: Mustapata. Hiidenkirnu löytyy keskeltä luontopolkua, edustavalta silokallio alueelta. Itse kirnu ei ole kovin näyttävä, leveys 0.9 m ja syvyys n. 1 m. Kirnun seinämät ovat rosoiset ja muoto epämääräinen. Kyseessä saattaa olla perinteisen hiidenkirnun sijaan myös harvinaisempi rapauma mutta toisinaan myös hiidenkirnut alkavat rapautua kun ovat veden täyttäminä talven armoilla.

Luontopolun varrelta löytyy hiidenkirnun lisäksi näkötorni ja Litorinakautinen muinaisranta. Kallioilla on paljon myös muita luonnon kulutuksen merkkejä, joten ei ole mahdoton ajatus että alueelta löytyisi useampiakin hiidenkirnuja.



KATSO KOHTEEN SIJAINTI: KARTTA

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

24.4.2017 Kreivilän luola on Turun tuntemattomimpia luolia

Räntä lotisee auton tuulilasiin, Suomalainen talvi ei todellakaan ole kauneimmillaan. Autot ilmestyvät mutkien takaa aika huolettomasti, vaikka tie on jäinen ja loskaliirto enemmän kuin todennäköinen. Ihmettelen etten itse ole joutunut edes pieniin onnettomuuksiin vaikka ajan paljon, ja usein pieniä teitä.

 
Nyt suuntana on Kreivilän kylä, Turussa. Käännyn Paattisten tieltä Kreiviläntielle, kyltti ilmoitta tien olevan päättyvä yksityistie. Kohteen pitäisi kuitenkin olla aika lähellä risteystä, joten päätän ajaa ohjeiden mukaan. Ajan ensin ohi ja päädyn omakotitalon pihaan, pikainen U-käännös ja ihmettelemään, miten ajoin ohi? Paikan piti olla aivan tien varrella.

Takaisin tullessa hahmotan paikan paremmin. Korkean lumipenkan takana hahmottuvat suuret kiven järkäleet. Ne eivät kohoa juuri metriäkään penkereen yläpuolelle. Epäilen vinkin paikkansa pitävyyttä, mutta suuntaan nietosten läpi kivien viereen. Saappaat haukkaavat loskaa, muistan miksi käyn aika vähän maastossa tällaisilla keleillä.
 
 
Kivin välissä näkyy pieni suuaukko. Kyllä siellä luola on! Kierrän kiven, ehkä toiselta puolelta pääsee paremmin sisään. Yllätys on positiivinen, luola ylittää odotukset. Kinosten ja kuolleiden puunrunkojen takana näkyy tilavan luolan suuri suuaukko. Luolalla on pituutta 10 metriä, korkeutta paikon lähes 3 metriä ja leveyttäkin yli 2 metriä, suurten irtolohkareiden väliin muodostunut läpikuljettava tunneli.
 
Istahdan nauttimaan luolan tunnelmasta, yllättävän suuri luola, yllättävässä paikassa. Hienoa, että tällaisia kohteita löytyy edelleen ja aina vain lisää. Luolan kerrotaan olevan läheisen Kreivilän koulun oppilaiden suosima seikkailu- ja leikkipaikka.
 
Luolan seinillä valunut vesi on jäätynyt muodostaen komeita muotoja. Sammaleesta ja saniaista roikkuu jääpuikkoja. Luolan lattia on lumeton ja jäätön. Kyllä talvellakin kantaa käydä luolilla, ehdottomasti.

Kartta kohteelle

23.4.2017 Sakastinkivi ja Luolapellonluola ovat tarinapaikkoja Vaskijärven luonnonpuiston rajamailla

Ei ole Suomessa sellaista korpea, jonka luontokohteita eivät olisi tarinat tavoittaneet. Eräänä kauniina päivänä suuntasimme geologi Aimo Kejosen kanssa Pöytyän korpiin tutkimaan muutamia kiehtovia tarinapaikkoja. Kajavanrahkan pohjoispuolella, Vaskijärven luonnonpuiston rajoilla on maastoon merkattu alue - luolanpelto - tällainen nimi ei ole koskaan tuulesta temmattu. Jos maastokohteen nimessä on sana luola, niin kyllä siellä luola on, ainakin jonkinlainen. Tämän kohteen kohdalla eivät odotukset olleet kovinkaan korkealla, ja tällä kertaa oli hyvä niin.



Luola on pieni mutta selkeä - kokoa onkalolla on 3 m x 1 m x 1 m
Luola löytyi kolmannesta tutkitusta kalliosta. Pieni neliskulmainen aukko rapautuvassa kalliossa, on se – nippa nappa luolaksi määriteltävä, mutta hyvin pieni. Muuta luolaksi määriteltävää ei, ahtaiden kalliolippojen ja eläinten kaivamien rapautumien lisäksi löytynyt. Voi olla, että siellä on jokin suurempikin onkalo. Luolapellon kallioiden luolassa kuitenkin kerrotaan piileskelleen isovihan vainoja.

Sakastinkivi on kooltaan 4 m x 3 m x 2 m
Mahdollisesti tarinat ovat sekoittuneet keskenään, sillä muutaman sadan metrin päässä tästä pienestä luolasta kohoaa matalahko kalliomäki – Akastikivenmäki. Kallion reunalla on melko vaatimaton rapakivigraniittilohkare, se on Sakastinkivi. Kiven reunalla on suojaisa lippa, tässä kalliopohjaisessa kolossa pidettiin Isonvihan aikana kätkössä kirkon raamattua ja ehtoolliskaluja.
Sakastinkivi ei luontokohteena ole kummoinen, sen arvo on tarinassa.

Tie kohteille on huonokuntoinen, eikä varsinkaan luola ole oikeastaan edes näkemisen arvoinen. Kivikin on vaatimaton, vaikkakin paikallisesti arvokas tarinakivi. En suosittele näitä piennähtävyyksiä varten tähän korpeen matkaamaan, mutta ihan mielenkiinnosta ne voi bongata jos alueella muutenkin kuljeskelee.    

Pienen lipan alla täkeät esineet ovat olleet hyvässä turvassa. Kivillä ei kokoa liiaksi ole, joten se ei edes näy huomiota herättävän kauas, vaikka suurin kivi mäellä onkin.

 
KARTAT:
Sakastinkivi            
Luola

lauantai 22. huhtikuuta 2017

22.4.2017 Kultalähde on muinainen uhrilähde Hyyppäränharjun syleilyssä

Kiikalan Kultalähde palveli menneinä aikoina uhrilähteenä.

Yksi Varsinais-suomen korkeimpia kohtia, jylhä ja myyttinen Hyypärän harju, suojelee syleilyssään kirkasvetistä Kultalähdettä. Jyrkkien hiekkaharjujen ja syvien suppakuoppien muodostama sokkeloinen metsä on poikkeuksellinen maisema koko maakunnassa. Harjujen juurella vallitsee taianomainen vihreys, pyhävesi pulppuaa maan uumenista. Kultalähteen on kerrottu menneinä aikoina toimineen uhrilähteenä, Juhannus öisin on nähty myös aarretulien palavan lähteen äärellä.

Hyyppäränharju on upea retkikohde.

Kerrotaan, että Kultalähteen aarre on vanha viinapannu täynnä kultaa, pannu on nähty usein Juhannusyönä kello 00:00 lähteen reunalla. Kauan sitten lähti Salosta kolme miestä aarretta nostamaan. Miesjoukon saapuessa lammelle oli viinapannu aivan lähteen reunalla. Aarteenmetsästäjät alkoivat heti vetää pannua rantaan köysin ja koukuin.

Kultalähde on saanut nimensä kulta-aarteesta.


Takatukat hiessä, tunteja äherrettyään olivat miehet vihdoin saaneet aarteen rantaan. Väsyneinä joukko lysähti maahan, yksi miehistä lausui uupuneena; ”nousihan se Perkele…” Samalla silmänräpäyksellä vierähti viinapannu takaisin lähteenpohjaan kauhealla rytinällä. Aarteen noston yhteydessä ei olisi saanut puhua sanaakaan, näin palautti aarteen haltija jälleen eräät onnenonkijat maanpinnalle.
Huh, tällaisia maisemia on tämän päivän eteläsuomessa aivan liian vähän...
"Hyyppäränharju on yksi Suomen 100 luontohelmeä -kohteista. Vuoden 2017 aikana kohteessa tullaan järjestämään monipuolista toimintaa ja siihen kehotetaan tutustumaan myös omatoimisesti jalkautumalla luontoon. Suomen luonnonsuojeluliitto haluaa olla juhlistamassa 100-vuotiasta Suomea nostamalla nämä 100 luontohelmeä esimerkeiksi siitä, miten kaunista luontoa Suomesta löytyy." Lue lisää:  Suomen 100 luontohelmeä
 

perjantai 21. huhtikuuta 2017

21.4.2017 Kokemäen Kanninkivi on jättiläisen nykyiselle paikalleen heittämä mahtilohkare


Kanninkiven luolat, Kokemäki
Kanninkivi on louhikoksi hajonnut suuri, osin porfyyrigraniittia ja osin suonigneissiä oleva siirtolohkare. Lohkareen rikkoutuessa osin maanjäristysten ja osin pakkasrapautumisen takia on siihen syntynyt kaksi pitkää ja paikoin hyvinkin tilavaa luolaa. Niistä pidempi on osin kaksi kerroksinen ja käsittää muutamia huoneita ja käytäviä. Luolien seinät ja katot ovat eri-ikäisiä rakopintoja.

Lohkare sijaitsee aivan järven rannalla.
 

Lohkareen halkeillessa on muodostunut myös rotkomaisia solia
Tarinoiden mukaan kivi joutui nykyiselle paikalleen, kun Kanni –niminen jättiläinen heitti sillä yli Sääksjärven Sääkskosken vesisahaa, jonka kolina häiritsi jättiläistä. Mainittu saha perustettiin 1700-luvulla. Myöhemmin kiveä pidettiin jonkinlaisena taikapaikkana.

Kanninkiven sijainti on kaunis, kivi lepää aivan Sääskjärven rannalla. Toisaalta maisema on kuitenkin suorastaan raiskatun näköinen, valtavat sähkölinjat kulkevat aivan kiven ohi. Valtavien metallitolppien alta puut ja kivet on revitty irti ja ympäristö myllerretty ympäri. Kanninkivi on rauhoitettu, mutta muuten maisemaa ei selvästikkäänm ole, ja nyt se on myöhäsitä... 


Lohkareen ympäristö on masentavassa kunnossa.

 

Uudenmaan luonnonihmeiden äärellä

Henkilön Suomi365 kuva.
Uudenmaan luolat on kattava opaskirja maakunnan luolakohteista.

Viimein se on täällä! Kattava opaskirja Uudenmaan luolista

Uudenmaan maakunnasta löytyvät maamme kiehtovimmat ja merkittävimmät luolakohteet kuten Suomen suurin kalkkikiviluola, Lohjan Torholan luola, valtakunnallinen luolaharvinaisuus Kirkkonummen Högbergetin virtauseroosioluola sekä maamme merkittävin kideonkaloluola Siuntion Grottbergetin luola. Kirkkonummen Korkbergetin luolasto, Vihdin Rokokallion luolasto sekä Lapinjärven Mäyräkallion luolasto lukeutuvat maamme pisimpiin lohkareluolastoihin.

Uudenmaan luolien käyttöhistoria on värikäs. Maakunnan luolien käytön voidaan katsoa alkavan kivikaudelta ja jatkuneen yhtämittaisena näihin päiviin asti. Tänä aikana luolia on käytetty eri tarkoituksiin kuten kriisiaikojen pakopaikkoina, hätäkirkkoina ja omaisuuden säilytyspaikkana. Uudenmaan luolissa ovat pitäneet majaansa erakot, kulkurit, rosvot, pontikankeittäjät ja muut laitapuolen kulkijat, kansanperinteen mielikuvituksessa luolia asuttavat pirut, hiidet ja tontut. Myös tietäjien tiedetään käyttäneen muutamia maakunnan luolia omiin menoihinsa.   

Uudenmaan luolat on kattava opaskirja maakunnan luolista. Teos esittelee alueen 60 suurinta, geologialtaan erikoisinta, kansantarustoltaan kiehtovinta ja matkailullisesti merkittävintä luolaa ja luola-aluetta tarkoin sijaintitiedoin ja kartoin, mielikuvitusta ruokkivin kohdekuvauksin sekä runsaan kuvituksen höystämänä. Kirja johdattaa lukijansa toinen toistaan upeammille luontokohteille, joita ei uskoisi löytyvän maamme väkirikkaimmasta maakunnasta. Oppaan avulla retkeilijälle tarjoutuu mahdollisuus paitsi löytää kohteille, myös perehtyä luolien geologiaan ja niissä viihtyviin eliölajeihin sekä nauttia lähiluonnon tarjoamista seikkailuista kaikkina vuodenaikoina.

143 sivuinen opaskirja maksaa kustantajan nettikaupassa 20 e

torstai 20. huhtikuuta 2017

20.4.2017 Katsaus suomalaisen luolatutkimuksen historiaan

 
Luolien hämärä lumo.

Ensimmäiset luolia käyttäneet Suomen asukkaat olivat Neandertalin ihmisiä, jotka asuivat Eem-interglasiaalin aikana, 100 000 – 120 000 vuotta sitten, Kristiinankaupungin Susiluolassa. Luola on yksi niistä harvoista ihmisen luola-asumuksista, joka on jäänyt mannerjäätikön alle. Hapan, graniittinen maaperä on tuhonnut luumateriaalin, mutta vuosina 1996-2006 suoritettujen arkeologisten kaivausten mukaan tulisijoja ja kivisiä työkaluja on säilynyt.


Arkeologi Timo Miettinen tutkimassa Maskun Mätikän luolan kivikautista luolamaalausta.
 
Seuraavat kerran luolia alettiin arkeologisten todisteiden mukaan käyttää 7 000-8 000 vuotta sitten. Löydöt ovat vähäisiä; luolamaalauksia, nuolenkärkiä, muutama kivikirves ja hieman keramiikkaa. Luolien käyttö jatkui läpi pronssi- ja rautakauden kirjoitetun historian alkuun asti. Siitä ovat todisteina eri-ikäiset keramiikkalöydöt, aarteet ja uhripaikkoina käytetyistä luolista tehdyt löydöt. Mm. Sir Arthur Evans, myöhempi Knossoksen löytäjä, löysi vuonna 1873 Inarinjärven Ukonsaaren uhriluolasta 1100-luvun hopeakorun. Viime vuosien luuaineiston ajoitusten mukaan uhripaikkaa käytettiin yli 800 vuoden ajan vuosien 1000 ja 1850 välillä.



Hautvuoren luolat, Laitila - aluetta ja sen luola on käytetty jo varhain. Alueelta on löydetty pronssikautista keramiikkaa ja suurimpien luolien lattiaa peittää 6000 vuotta vanhoista simpukankuorista koostuva maa-aines.   


Kirjoitetun historian ja muistitiedon aikana luolia on käytetty moniin tarkoituksiin. Jotkin luolat olivat pirujen ja tonttujen asuntoja ja tietäjien kirkkoja, toiset sotapakolaisten turvapaikkoja, kolmannet metsästäjien, kalastajien, marjastajien ja metsänkaatajien leiripaikkoja ja eräät turkisriistan pyyntipaikkoja. Rosvot, erakot ja munkit pitivät luolia asuntoinaan. Luolissa on harjoitettu monenlaista ammattitoimintaa. Niissä on ollut pajoja, räätälinverstas, olutpanimo, pontikkatehtaita, kalakellareita ja savustamo.


Perniön Hiidenkirkossa on tarinoiden mukaan asunut hiisiä.



Salon Ilmusmäen luola on muinaisten tietäjien käyttämä tiedonhakupaikka.


Suomen luolatietoja alettiin kerätä talteen ja saattaa kirjalliseen muotoon, kun Ruotsin kruunu perusti 1666 antikviteettikollegion, jona tehtävänä oli tallettaa valtakunnan muinaisuuteen liittyviä esineitä ja tietoja. Autonomian ajalla tietojen keruu tehostui, kun 1832 perustettu Suomalaisen kirjallisuuden seura ja 1870 perustettu Suomen muinaismuistoyhdistys alkoivat kerätä muun muassa luolatietoja. Molemmat seurat lähettivät myös nuoria opiskelijoita stipendiaatteina keräämään eri alueiden arkeologista esineistöä ja kansantarinoita.


Vankion kellari, Lieto

Luonnontieteelliseen, lähinnä maantieteelliseen ja geologiseen kirjallisuuteen luolat ilmestyivät vuosien 1870 ja 1890 välillä. Suomen ensimmäisenä speleologina voidaan pitää maantieteen professori J. E. Rosbergia, joka vuosina 1910-1914 julkaisi sarjan lyhyitä luolatutkimuksia. Seuraavina vuosikymmeninä julkaistiin joukko yksittäisiä luolatutkimuksia. Luolien inventointi piristyi uudelleen 1980-luvulla, kun luolat tulivat erääksi arvokkaiden luontokohteiden ryhmäksi, joita koottiin seutukaavaliittojen luonnonsuojeluselvityksiin. Samaan aikaan julkaistiin lukuisia erikoistutkimuksia erikoisista luolista kuten tafoneista, miaroliittisista kideonkaloista ja Ahvenanmaan rantaluolista.

Luolaharrastus voi olla retkeilyä perheen kanssa...



...tai ahtautumista entuudestaan tuntemattomiin lohkareikkoihin.  

Ensimmäinen poikkitieteellinen, mutta epävirallinen ja vailla säännöllistä rahoitusta toiminut luolainventointi aloitettiin 1985 neljän Geologian tutkimuskeskuksen tutkijan voimin. Sen tuloksena on maastotarkistettu yli 1000 luolaa ja saatu melko hyvä tuntuma siitä, millaisia luolia Suomessa on. Suomen luolavalikoima poikkeaa huomattavasti muualla tavallisesta. Inventoinnin tuloksia on käytetty edelleen luonnonsuojeluinventoinneissa, lepakkotutkimuksissa, matkailussa, geokätkennässä ja useissa muissa tarkoituksissa. Eurooppalaiselle tasolle luola-ala saatiin vasta vuonna 2010, jolloin Suomen luolaseura ry perustettiin.


Lohjan Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola.

Karhunpesäkiven onkalo Inarissa on Suomen suurin tafoni.

Suomessa luola määritellään sellaiseksi kallio- tai maaperän onkaloksi, johon mahtuu 2-3 aikuista ihmistä. Luolaksi voidaan myös määritellä suuria kalliolippoja, joiden alle mahtuu sadetta pitämään kymmenkunta aikuista, tällöin puhutaan lippa- tai puoliluolasta. Pienemmätkin onkalot voidaan laskea luoliksi, jos niillä on erityistä geologista tai historiallista arvoa. Useimmiten Suomalainen luola on lohkare- tai rakoluola tai näiden kahden luolatyypin yhdistelmä. Muita luolatyyppejä ovat esimerkiksi kideonkalot, seismotektoniset eli maanjäristyksen muodostamat luolat, kalkkikiveen syöpyneet karstiluolat, tafonit ja muut rapautumisluolat.


Ikimuistoisia ja tunnelmallisia luolaseikkailuja!

Tekstit: Aimo Kejonen & Tuomo Kesäläinen
Kuvat: Tuomo Kesäläinen
 
 
Uudenmaan luolat on kattava opaskirja maakunnan luolista. Teos esittelee alueen 60 suurinta, geologialtaan erikoisinta ja kansantarustoltaan kiehtovinta luolaa ja luola-aluetta tarkoin sijaintitiedoin ja kartoin, mielikuvitusta ruokkivin kohdekuvauksin sekä runsaan kuvituksen höystämänä.