Seuraa matkaamme:

Suomi365 - on kunnianosoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Tämä sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookissa:
Suomi365



lauantai 27. toukokuuta 2017

28.5.2017 Antinmäen pronssikautiset hautaröykkiöt herättävät kunnioitusta

Antinmäen pronssikautiset hautaröykkiöt ja sepänluola


suurin kohteen röykkiöistä on muodoltaan pyöreän kekomainen. Sen keskellä on kolme matalaa kuopannetta. Röykkiön halkaisija on noin 20 m ja korkeus noin 4 m.
 


"Perniön kirkolta Ylikulmalle vievästä maantiestä 650 metriä etelään päin sekä Huhdinmäestä 300 metriä lounaaseen päin sijaitsee Antinmäen 3 röykkiötä melko tiiviinä ryhmänä. Röykkiöt ovat Antinmäen kalliopaljastuman koillisnurkassa. Röykkiöiden lisäksi mäellä on viiden pystyssä olevan kiven muodostama kivirivi. Noin 600 metrin päässä kaakossa virtaa peltojen keskellä Asteljoki."
- Museovirasto



Antinmäen huipulta on komeat maisemat ympäröiville pelloille ja metsiin.


Vanhaa rompetta rinteen silokallioilla.

Antinmäen luola




Antinmäen rinteellä on pieni lohkareen alle muodotunut luola. Luola on tarinoiden mukaan aikoinaan toiminut paikallisen sepän pajana.

Antinmäki löytyy täältä: KARTTA

27.5.2017 Mistä Nokian Piimäkivi sai nimensä?


Piimäkivi, Nokia

Nokialla, Myllykylän eteläpuolella, Ramsöön johtavan hiekkatien varrelta löytyy kahtia haljennut siirtolohkare. Kaarteisessa mäessä sammaloitunut kivi jää helposti huomaamatta, kannattaa kuitenkin kulkea silmät auki.

Kiven kyljessä on valkoisena hohtavaa ainetta, tarinan mukaan se on piimää. Niin, paikallinen legenda kertoo että tässä kaarteessa piimälastia kuljettanut hevosmies menetti kärryjensä hallinnan. Oliko syynä sitten pitkäksi venynyt ilta Ramsöön seurojentalolla vai vain inhimillinen erehdys, joka tapauksessa piimälasti levisi tielle ja kiven kylkeen, jossa se hohtaa valkoisena vielä tänäkin päivänä...

Tarkemmalla tutkiskelulla "piimän" huomaa helposti vain valkoiseksi kiveksi, mutta silmät ja mieli avoimena paikallisille legendoille saa tällaisestakin pikku kohteesta kihtovan nähtävyyden kesäloma-matkan varrelle!

Piimäkivi kartalla

26.5.2017 Äijänkiven äreä ukko




Äijänkivi Sastamalassa kohoaa komeana ja jyhkeänä pellonreunassa. Valtava lohkare on korkea ja huomiota herättävä. Lieneekö ollut aikanaan maanviljelijoiden Jumalainen, matkailijoiden maamerkki tai muinainen rajakivi.



Kaikki nämä ovat mahdollisia, niin on mahtava kiven olemus. Oli kiven historia mikä tahansa, nimi tulee ainakin selvästi kiven ulkomuodosta. Lohkareen profiilita hahmottaa selvästi miehen muotoja. Kivinen äijä. Järeä, ikuinen ja tuima. Valitettavasti tämän kiven historian ovat jo aikojen kerrostumat haudanneet hyvin tehokkaasti.

KARTTA

torstai 25. toukokuuta 2017

25.5.2017 Kangasmäen Pirunpesä oli pirun koti ja Sandelsin joukkojen varasto


Kangasmäen pirunpesä on erikoinen muodostuma, joka käsittää sekä repaleisen mannerjäätikön sulamisvesien uurtaman syöttörotkon että sen louhikkoon ja rakoihin syntyneen luolaston, joka on syntynyt rotkon suuntaisten ja sitä vastaan kohtisuorien pystyrakojen avautuessa.  Luolat ovat yhteydessä toisiinsa, mutta niiden välissä on erittäin ahtaita kohtia.


Luola oli pirun koti. Pirun sukujuuretkin tunnetaan. Pirun isä on Kuopion Vanuvuoren luolan isäntä. Isänsä tavoin sekin piti urheilusta ja juhlimisesta, joten rotkosta kuului monenlaista melua ja räiskettä. Myös tietäjät kävivät kysymässä pirulta apua ja neuvoja. Jossain vaiheessa piru häipyi asunnostaan. Miksi näin kävi, sitä ei kukaan tiedä.


Historiallisen piirteen luoliin ja rotkoon antaa niiden käyttö salaisina sotatarvikevarastoina eli sotilaskielellä matteina. Tämä tapahtui Suomen sodan aikana kesällä 1808. Sandels johtamat suomalaiset olivat asemissa Toivakassa ja venäläiset Kuopion kaupungissa. Molemmat puolet kävivät koukkaus- ja partiosotaa varsinaisen rintaman sivustoilla. Sandelsin johtamat suomalaiset pitivät Pirunpesää yhtenä mattina, josta partiojoukot voivat täydentää ammus- ja ruokavarojaan.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

24.5.2017 Onko Pirunluola Raision ainoa luola?


 
Kuuva-Mari on Raision Kerttulassa sijaitsevan Kuuvavuoren haltija. Haltian kerrotaan asuneen kallion sisällä olevassa luolassa. Nykyisin tunnettu Pirunluola on Marin varsinaisen kotiluolan eteinen, jonka kautta hän kulki kallioiden suojaamaan kotiinsa. Alueen tietäjät ja parantajat ovat myös aikanaan turvautuneet naispuoleisen haltijan apuun, etenkin kun kyseessä olivat naistentaudit.
 
 
Luolan muodostaa vuoren kyljestä rauennut paasi ja näin syntyneen rotkon päälle katoksi jäänyt lohkare. Läpikuljettavalla onkalolla on pituutta 5 metriä, korkeus 1,5 - 2,5 metriä ja leveyttä 0,5 - 1,5 metri. Luolan lattia on lohkareita ja kariketurvetta, alue melko roskainen ja kulunut. Luolan läheisyydessä kulkee suosittu luontopolku, jonka kohteisiin kuuluu mm. Kuuvanvuoren laella oleva näköalatasanne. Myös luola sopisi hyvin luontopolun opetuskohteeksi. Luola löytyy Raision tehtaiden puoleiselta jyrkänteeltä. Aika tarkkaan näköalatasanteen alapuolelta.
Pirunasuntonakin toimineen luolan kerrotaan olevan vanhankansan juhla- ja taikomispaikka. Korkealla vuoren laella ovat palaneet suuret kokot. Kallion topografian ja sijainnin perusteella on arvoilta olisiko Kuuvanvuori muinainen Linnavuori. Pystysuorine seinämineen ja sijainniltaan se totisesti sopisi tähän kuvaan. Kaikkineen, Kuuva-Marin luolalla on kiehtova historia ja tarusta – ennen kaikkea se on näyttävä ja helppo retkikohde.
Pirunluola kartalla

tiistai 23. toukokuuta 2017

23.5.2017 Maaginen ja lumoava Pyhänkasteenputous

Pyhänkasteenputous

Polku Isokuruun ja Pyhänkasteenputoukselle alkaa Pyhätunturilta, luontokeskus Naavan edestä. Helpon ja leveän tien luonne muuttuu lyhyen samoilun jälkeen kun pitkät portaat laskeutuvat suomen suurimman kurun, Isokurun pohjalle. Kurun pohjalla kulkee lähiaikoina uusittu ”silta”. Ympärillä rakan peittämät tunturin seinämät nousevat silmän kantamattomiin. Isokurulla on syvyyttä 220 metriä.

Putouksen sijainti on mahtava!


Tunturikoivujen takaa alkaa kuuluu kutsuva solina. Samoilen hiljaa eteenpäin, solina voimistuu. Terävien kivien välissä virtaa valkoinen nauha. Putoilee muutaman kallioportaan kautta alemmas kunnes vapautuu. Vesi tipahtaa 17 metriä vapaana, hajoten lopulta leveäksi sumuksi, joka laskeutuu lohkareiden pintaan.

 
Se on Pyhänkasteenputous. Nimi juontuu vuoden 1648 tapahtumista. Silloin Inarin pappi, Esaias Mansveti Fellman saapui alueelle käännyttämään pakanuudessa eläviä saamelaisia. Fellman suoritti avustajineen joukkokasteen Pyhänkasteenlammen vedellä. Kasteen lomassa papit pilkkasivat ja herjasivat luonnonjumalia.

Paikka on ollut saamelaisille pyhä jo tuhansia vuosia. Uhripaikka oli putouksen takana - Uhriharjulla. Sieltä pyhän paikan kupeesta, Karhukurun pohjalta saa vetensä edessä virtaava putous. Melko vähävetinen. Kesäisin se kuivaa vaatimattomaksi noroksi. Silloin putouksesta puhuminen on väärin, mutta keväisin kuohu on komea.

Putous on komeimmillaan jäidenlähdön ja lumien sulamisen aikaan.
 
Ruotsin ja Norjan jylhiin, teräväpiirteisiin vuoristomaisemiin verrattuna Suomen kallioperä ja maisemat ovat matalia ja kesyjä. Pyöreäposkinen Suomi ei ole vesiputousten luvattumaa. Suomen vesiputousten kuninkaat ryöppyävät pohjoisessa. Mitä suuremmat korkeuserot, sitä komeammat putoukset, ei siis ihme että suurimmat putoukset löytyvät Utsjoelta ja Enontekiöstä – läheltä vuoristoisia alueita.

 
Suuria putouksia nitoo yhteen rotkojen läsnäolo, putouksia syntyy usein kallioperän siirrosten seurauksena. Näissä siirroksissa kallioperälohkot liikkuvat toisiinsa nähden pysty- tai vaakasuorassa maankuoren jännitystilojen purkautuessa. Putous muodostuu joen uoman osuessa tällaisen siirroksen kohdalle.
Kauniisiin putouksiin yhdistyvät suurten lohkoliikuntojen ja murrosten yhteydessä esiintyvät nimet kuten Kevon kanjoni, Lemmenjoen kanjoni ja Korouoma. Siirrosten ja muinaisten mannerlaattojen läsnäolo verhoaa myös etelämpänä olevia putouksia, kuten Maaningan Korkeakosken putousta ja Puolangan Hepoköngästä.

maanantai 22. toukokuuta 2017

22.5.2017 Jämsässä on kaksi Synninlukkoa, tämä on se tuntemattomampi


Jämsän Synninlukko on tunnettu nähtävyys, se on tiedetty, tunnettu ja siitä on kirjoitettu paljon. Harva kuitenkaan tietää, että Jämsässä on toinenkin samaa nimeä kantava rotko: Surmajärven Synninlukko, Kolisevakylässä, muutama kilometri Jämsästä Lahden suuntaan.

Surmajärven Synninlukko on muutamien metrien korkuisten kalliopahtojen reunustama, puuston peittämä aukio. Metsänhenkien temppeli, rotkon pohja on kostea, sammaleen peittämässä kivikossa makaa lahonneita puunrunkoja. Synkkä ja tunnelmallinen metsäkirkko.

Synninlukko löytyy metsäautotien läheisyydestä, maasto on jyrätty moninpaikoin kaameaan kuntoon. Metsäkoneiden runnoman ryteikön takana oleva melko vaatimaton rotko on jäänyt ehkä syystäkin omaan yksinäsyyteensä. Eipä siitä taitaisi tunnetun kaimansa kilpailijaksi olla. Käymisen arvoinen paikka on joka tapauksessa.

KARTTA KOHTEELLE

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

21.5.2017 Kinnulan Pyhä Puu oli kylien yhteinen karhunkallopuu



Karhu on merkittävä eläin suomalaisten ja muiden maapallon pohjoisosien taigavyöhykkeen ihmisten elämässä. Kinnulan Tikkakankaan Karhupetäjä eli Pyhä Puu on ikivanha ja useiden kylien yhteinen karhunkallopuu. Kun karhu oli kaadettu, pidettiin peijaiset, yhdistetyt karhun hautajais- ja hääjuhlat. Niiden päätteeksi karhun luut ja kallo vietiin juhlakulkueessa ja tiettyjä loitsurunoja laulaen kallopetäjän luo. Luut haudattiin puun juurelle ja kallo nostettiin puun oksalle. Näin karhun sielu palautettiin taivaalliseen kotiinsa, ja sen uusi syntyminen maan päälle turvattiin.

 


Nykyään Tikkakankaan Karhupetäjä on ikivanha kelohonka. Sitä on käytetty mahdollisesti jo 1700-luvulta lähtien, jolloin väkeä ilmiannettiin siitä, että olivat laulaen ja kelloja soittaen kuljettaneet puulle karhun kalloa. Se jäi pois käytöstä toistasataa vuotta sitten, mutta vielä 1930-luvulla puun ympäristöstä löytyi karhunkalloja ja luita. Kinnula seuran aloitteesta muinaisesta pyhästä paikasta tehtiin turistinähtävyys. Keski-Suomen museo pystytti puun luo sen historiasta kertovan taulun. Lisäksi paikalle on opastus ohikulkevalta tieltä. Karhupetäjä on ainutlaatuinen muistomerkki vanhoista tavoista.
 
 
Teksti on pieni ote kesäkuussa ilmestyvästä juhlateoksesta - Suomen luonnon pyhät paikat.


Suomen luonnon pyhät paikat -teoksen tavoite on pitää yllä tietoa siitä, mikä aikanaan oli pyhää ja miten pyhän kanssa elettiin. Vanhat pyhät eivät ole kadonneet. Sellaisen luo tullessaan nykyajan ihminenkin kokee jotain, kokemus on vain muuttunut. Siinä missä vanha kansa koki paikalla pyhän läsnäolon, nykyajan maallistunut ihminen kokee luontoelämyksen.

Kansanperinteentallentaja, geologi Aimo Kejosen ja tietokirjailija, toimittaja Tuomo Kesäläisen teos kunnioittaa maamme 100-vuotista itsenäisyyttä ja esi-isiemme eloa esittelemällä sata luontokohdetta, joita eri aikoina ja eri tilanteissa on pidetty pyhinä. Teos on tietokirja ja matkaopas jokaiselle, jota kiinnostavat vanha metsäuskonto, sen pyhät paikat ja niiden merkityksen muuttuminen aikojen kuluessa. Kirja on paitsi kunnianosoitus menneidenaikojen pyhille myös kunnianosoitus kotimaamme upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle.

.

lauantai 20. toukokuuta 2017

20.5.2017 Muisteloita Pyhätunturin Pikkukurulta

Paksu, alas satava sumu verhoaa Pyhätunturin huiput harmaaseen kelmuun. Poluilla on hiljaista. Moni jää mielellään sisätiloihin tällä kelillä. Ajatus viivähti hetken omassa mielessänikin, ennen kuin jalkauduin maastoon. Tällaisessa ilmassa on omat hienoutensa, kiistämättä myöskään haittoja. Ei märissä tamineissa kulkeminen ole koskaan yhtä hauskaa kuin kuivissa. Vaatteita suojaavat kalvot antavat pian periksi läpi tunkevan kosteuden edessä.



Isokuruun laskeutuminen yllättää aina, vaikka olen näitä portaita laskeutunut alas ja kävellyt kohti Pyhäkurun kauniisti soljuvaa vesiputousta – joka kerta kurut yllättävät mahtavuudellaan. Kuljetuista kilometreistä huolimatta vielä on nähtävää. Ihastelen kulkiessani Lampiokurun rotkomaista jylhyyttä ja Karhukurun hämmentävää hehkua – nämä olen nähnyt ennenkin. Karhunjuomalammen jälkeen, Kuorinkikurun päästä erkaudun polusta ja taitan kohti tunturia. Massiivinen Kuorinkikuru hahmottuu kuin suurena linnana paksun sumun takaan.


Kiipeän Noitatunturin ja Ukonhatun väliseen solaan. Tuuli yltyy suojaavien puiden jäädessä taakse. Puhurin iskee koleaa sumua vasten kasvoja. Upeaa! Sitten harmaa esirippu raottuu ja näytös alkaa. Miten mykistävä onkaan Pikkukuruun avautuva maisema kun sen ensikertaa elämässään näkee. Miksi ihmeessä en ole käynyt täällä aiemmin? Ilma tekee kokemuksesta vielä huumaavamman.


Mikä lienee nimen syynä, kuru on kaikkea muuta kuin pieni. Valtavat, jylhän teräväsärmäiset louhikot peittävät rotkon seiniä. Rotko syvenee portaittain. Jokaisella askelmalla on lampi, kitukasvuiset männyt ja tunturikoivut sävyttävät muuten harmaata maisemaa. Näky ja tunnelma ovat ikimuistoisia, jotain mitä ei voi sanoin kuvata vaikka kuinka yritän. Karhunjuomalammen päivätuvalta on Pikkukurulle 500 metrin matka, tämän vuoksi kannattaa poiketa polulta. Tämä on nähtävä itse.       
Säässä kuin säässä - Suomi365
 

perjantai 19. toukokuuta 2017

19.5.2017 Puolangan Hepoköngäs yksi Suomen kauneimpia vesiputouksia

Kesy ja pyöreäposkinen Suomi ei ole vesiputousten luvattumaa. Suomen vesiputousten kuninkaat ryöppyävät pohjoisessa, mutta löytyy putouksia etelämpääkin. Yksi tällainen on Suomen kauneimmaksi vesiputoukseksi valittu Puolangan Hepoköngäs.

Hepoköngäs, Puolanka

Heinijoen vedet virtaavat rauhallisesti tuiki tavallisissa jokimaisemissa. Eipä arvaa vesi miten matkan luonne pian muuttuu. Muutama tiukka mutka ja sitten - vedet purskahtavat alas korkealta jyrkänteeltä.
Veden riemukas huuto kuuluu kaikuvana kohinana kallioisessa kanjonissa. 24 metriä alempana, suuren rotkon pohjalla vesimolekyylit hihkuvat onnesta. Mieletön vesiliukumäki. Hepoköngäs, yksi Suomen komeimmista vesiputouksista on takana. Kauneimmaksi putous valittiin myös Suomen Vesiputoukset -sivuston äänestyksessä syksyllä 2014.
Vesi jatkaa juoksuaan lähes kilometrin mittaisessa, jylhässä ja synkässä kanjonissa. On ihme, miten tämä pieni joki on saanut kunniakseen muodostaa näin komean luonnonnähtävyyden, Suomessa melko harvinaisen oikean vesiputouksen.

Sitä Hepoköngäs on! Tätä ei voi edes kriteerit korkeaksi asettava luonnontarkkailija tuomita koskeksi. Yksi Suomen luonnon paikoista, mikä jokaisen tulisi nähdä.
 
Uskomattoman kaunis tämä Puolangan helmi on. Luonnonihme!
 
Itse vierailin vesiputouksella ensimmäisen Suomen rotkot kirjan dokumentointimatkojen aikana. Kirjassa on myös Hepokönkäästä kattava esittely, putous nimittäin laskee vetensä aikamoiseen kanjoniin. Upea paikka kaikin puolin ja tittelinsä ansainnut. 
Hepokönkään esittely löytyy myös vuonna 2014 julkaistusta teoksesta: Suomen rotkot 
Hepokönkään rotkoa.

torstai 18. toukokuuta 2017

18.5.2017 Pirunröynin rotko huokuu koskemattomuutta

Kiviä peittävä sammal on astumatonta, puut saaneet rauhassa kerätä vehreää peitettä harteilleen. Kaatuneet puut maatuvat niille sijoilleen, joille taivaan henki ne on lennättänyt. Pienimmätkin risut ovat ehjinä, koko paikka huokuu autioutta. Repaleisten kalliopahtojen rajaama salattu sopukka - Pirunryöni. On helppo kuvitella 1800-luvun lopulla paikalla kokoontuneiden tietomiesten olleen paikan viimeiset vieraat.



10000 vuotta sitten paikka oli muuta kuin rauhallinen. Valtavat vesimassat repivät puhtaaksi kallioperän ruhjeita. Muinaisen myllerryksen merkit näkyvät Pirunryönin eteläpuolella Heräkankaan suppakuoppien kirjomissa maisemissa ja Paloharjun muodoissa sekä läheisen, Keuruun puolella olevan, Vuorisjärven rotkomaisissa maisemissa.

Pirunryöni on noin 200 metriä pitkä, keskimäärin 5 metriä korkeiden seinämien reunustama rotko. Rotkon pohjaa peittää paikoin vaikeakulkuinen louhikko, paikoin vetinen suo. Lohkareiden välissä virtaa pieni puro; kuin Pirun virsi tai seireenien laulu lirkuttelee soljuva liplatus kulkijan korvaan. Kallion luomat kaikukammiot tuovat veden sulosäveliin uskomattomia sävyjä. Luonnon maaginen kosketus valtaa mielen.
 
Kevät vasta herättelee luontoa, viimevuotiset kasvit roikkuvat köynnöksinä kalliohyllyjen päällä. Koskemattomuuden illuusio murtuu; erään suojaisan hyllyn päällä on puinen kirstu. Kiipeän kielekkeelle – ja kuten arvelin, se on geokätkö. Keväisen lämmön pehmittämä sammal pettää askeleen alla, saapas uppoaa kivien väliin hörpäten suuren määrän jäätävää suoliejua. Rotko päättyy ja pian vastassa on suuri hakkuuaukio. Onneksi Pirunryöni on säilynyt metsätöiden jaloissa, toivottavasti se säilyttää koskemattoman rauhansa myös tuleville sukupolville.   KARTTA

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

17.5.2017 Kummakivi on maailmanluokan ihme

Kummakivi on, nimensä mukaisesti, todella kummallinen lohkare. Jo sen sijainti on kummallinen. Yleensä kerrotaan sen olevan Puumalassa, vaikka se itse asiassa on kyllä Ruokolahden puolella. Kiveä on mainittu Suomen suurimmaksi kiikkuvaksi kiveksi. Kivi ei kuitenkaan kiiku, sillä se on kosketuspintojen kautta jykevästi kallionnokallaan.

Kummakivi

Sitä mainitaan pyhäksi paikaksi. Kummallinen se on, mutta jopa tarinat sen pyhyydestä ovat olemattomia. Kivessä on oltu näkevinään myös punamultamaalauksen jäänteitä. Melkoinen riidan aihekin lohkare on ollut. Paikalliset maanomistajat kiistelevät siitä, voivatko turistit käydä kiveä katsomassa. Lopullista selvyyttä siihenkään asiaan ei ole saatu. Kummakivi on kuitenkin suurin ja kaunein omassa lajissaan ja sellaisena valtakunnallinen huippunähtävyys. Kivi rauhoitettiin vuonna 1962.



Kummakiven alla on kaksi lippaa, lohkareen kaakkois- ja luoteissivuilla. Kummankin kivilaavun pituudet ovat n. 4 metriä, leveys 5 m ja korkeus 1-3 m. Luolista puhuminen olisi väärin, mutta kyllä lippojen alle sateensuojaan pääsee. Kivenä tämä kummajainen on maamme ylivoimainen ykkönen!

Miten perille? Puumalan kirkolta ajetaan n. 22 km, tietä numero 62, kohti Ruokolahtea ja käännytään Hauklapintielle. Tien nimi muuttuu matkan varrella Mäntylahdentieksi, n. 10 km ajon jälkeen vasemmalle erkanee Kummakiventie, jolta on opasteet kohteelle.  KARTTA

tiistai 16. toukokuuta 2017

16.5.2017 Sallan Salmijoenkanjonilla kuohuaa pieni vesiputous


Alhaalta paistavan aamuauringon valo häviää, vieressä ammottaa musta-aukko. Se on jääkauden jälkeensä jättämä harjukuoppa – suppa. Polun varressa näitä erikoisia ja erikokoisia poteroita on useita.  Reitti kulkee vanhassa metsässä, kokemus on miellyttävä. Linnut lirkuttelevat omaa aamukonserttoaan naavaisten puiden suojista. Vieressä kohoaa suuriakin kiviä sisällään pitävä harjanne, nousen kukkulalle – eteen avautuu silmiä hivelevän kaunis jokikanjoni.
Salmijoenkanjoni
 
Salmijoenkuru, Salmiojan kuru, Salmijoenkanjoni – taukopaikan opasteissa vallitsee kaaos. Mikä on paikan virallinen nimi? Kosken kohina kovenee, pieni puinen silta ylittää Salmijoen. Joki on kaunis, tummien kivien pohjustama louhikkoinen puro. Pian vedet syöksyvät kallioiseen solaan ja putoavat muutaman metrin alas, syntyy pieni köngäs – miniputous. Kosken jälkeen vedet jatkavat matkaansa kymmeniä metrejä syvässä kanjonissa.

 
Kanjoni on iso ja syvä mutta kiehtovimmat yksityiskohdat ovat laavun ympäristössä. Kaikkiaan kanjonilla on pituutta noin kolme kilometriä. Jäkäläkankaan jälkeen kanjoni tekee jyrkän mutkan ja hetkeä myöhemmin vedet lähtevät omille teilleen ja rotkoalue päättyy. Laskeudun jyrkkää seinämää pitkin kurun pohjalle, seinämät ovat ikihonkien, kelojen ja kynttilämäisten kuusten valtakuntaa. Rotkon pohjalla odottaa psykedeelisenä hohtava metsäkorte viidakko.


Jylhää ja karua, samaan aikaan vehreää ja rehevää, Salmijoenkanjonin luonto on kaunis ja monipuolinen. Siinä yhdistyy mukavasti piirteitä Lapin karuista tunturikuruista ja itäisemmän Suomen rehevistä rotkolaaksoista. Pienen evästauon jälkeen on aika poistua, nousen notkosta haluttomasti – polun varrella kuukkelit poimivat sieniä. En edes tiennyt kuukkeleiden syövän sieniä, luonto palkitsi silmät auki liikkuvan kulkijan tiedolla. Samoilen kauniissa harjumaisemissa mieli levänneenä ja uutta oppineena. 

Miten perille? Salmijoen kuruun pääsee suoraan Hatajavaaran ja Hangasvaaran välistä kulkevaa tietä pitkin, ajamalla n. 7 km Sallasta Kemijärven suuntaan ja kääntymällä vasemmalle, risteyksestä on hyvät opasteet perille asti, kääntöpaikalta Salmijoen kurun laavulle on matkaa noin 700 metriä. Alueella kulkee myös pidempi patikointireitti - Salmijoenkurun reitti, joka on noin 18 kilometriä pitkä, melko vaativa päiväretkireitti, Salmijoen kurussa laavu ja Kalliojärvellä päivätupa. Lähtöpaikka reitille on Sallatunturin matkailukeskuksesta.

maanantai 15. toukokuuta 2017

15.5.2017 Tuulissuon Luolakallion kellari on Liedon hienoin luola

Luolakallion kellari on satumainen luolakohde laajenevan teollisuusalueen puristuksessa

 
Liedon Luolakallion kellari on kaunis ja selkeä kohde, siitä ei voi kuin pitää. Valtavat luonnonvoimat ovat repineet Luolakallion jyrkänteestä irti suuren lohkon. Graniittikallioon on muodostunut kaksi rotkomaista solaa, jotka johtavat sisään niiden välissä olevaan, maagiseen, aivan neliskulmaiseen tunneliin. Rakoluola on kauttaaltaan terävien lohkareiden peittämä.



Ahtaan pystytunnelin kautta pääsee kapuamaan emäkalliosta irronneen lohkon päälle. Vastassa on aivan tasalakinen terassi, luolan salainen yläkerta. Jäljistä päätelleen myös eläimet hakevat suojaa lohkareikon kätköistä. Paikalliset muistavat tarinoita, joiden mukaan luolaa olisi käytetty aikanaan asiakirjojen kätköpaikkana. Mikään paras paikka paperitavaran arkistointiin luonnonarmoilla oleva luola ei ole. Kyse lienee siis todellisesta hätäratkaisusta.
 

Luolakallion luola on jäänyt todella pahaan puristukseen laajenevan teollisuusalueen ja avolouhoksen väliin. 200 metrin päässä luolasta kalliota riivitään palasiksi raskaalla kädellä. Onneksemme Luolakallion onkalo on säilyttänyt luonnollisen ulkoasunsa. Luolia on myös ihmistentoimesta tuhottu. Meidän tehtävämme on huolehtia, että tämä ja kaikki muut jäljellä olevat Suomen luolakohteet säilyvät myös tuleville sukupolville.     
KARTTA LUOLALLE

torstai 11. toukokuuta 2017

14.5.2017 Ristikallion maisemat lukeutuvat Suomen kauneimpiin


 
Parkkeeraan autoni Kuntakkivaaran kupeessa olevalle parkkipaikalle. Tämä on yksi Karhunkierroksen lähtöpaikoista. Tätä visiittiä olen odottanut jo muutaman vuoden; olen matkalla Aventojoen Ristikalliolle. Matkailuesitteiden perusteella odotukset ovat korkealla, vastassa pitäisi olla Suomen komeimpia rotkoja. Polku alkaa pitkällä suoralla, sitten jyrkkä laskeutuminen; vilkaisu karttaan sen vahvistaa. Nyt ollaan Aventojoen kanjonissa. Matkan varrella on upeaa luontoa mutta keskittyminen ei meinaa riittää. Ajatukset ovat Ristikallion rotkossa.



Muutaman kilometrin jälkeen Karhunkierroksen polku nousee Ristikallion näköalapaikalle, vatsanpohjassa tuntuu tervetullut kihelmöinti; jotain suurta ja pitkään odotettua on tapahtumassa. Iho nousee kananlihalle kun Ristikallion tunnetuin maisema avautuu silmien eteen. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa mutta edes tuhat kuvaa ei pysty välittämään sitä jylhyyttä joka paikalla vallitsee. Aivan uskomaton kanjonimaisema, Suomessa harvinaisen jylhä.



Näköalapaikan jyrkänteiden alapuolella, kapeimmassa kohdassa Aventojoki virtaa noin 20 metriä leveässä rotkossa, vieressä kokoavilla pystysuorilla jyrkänteillä on korkeutta ainakin tuplasti sen verran – jopa enemmän; Suomen rotkojen ehdotonta kärkikastia. Terävät kivipaadet töröttävät jyrkänteillä, alhaalla jokeen vyöryneitä kivikoita, maisemat ja ilmapiiri on hyvin kanjonimainen, jylhä ja pysäyttävä. 



Ristikalliolta kanjoni jatkuu mahtavana railona molempiin suuntiin. Aventojoki on Suomen vanhimpia jokia, täällä on vesi virrannut jo jääkauden ajoista lähtien, nykyinen joki on jatkanut muinaisten jäätikköjokien työtä maiseman muokkaajana. Ollilanjärven ja Aventolammen välillä joki virtaa lähes 10 kilometrin matkan vaihtelevasti melko vaatimattomassa mutta paikoin erittäin jylhässä jokikanjonissa. 

 


Ajo-ohjeet - Rukan suunnasta tullessa ajetaan noin 11 km tietä numero 5 pohjoiseen ja käännytään oikealle Sallantielle tien numero 950. Pysäköintialue on 17,5 km:n päässä tien oikealla puolella. Pysäköintialueelta lähtee selkeästi merkattu polku, Ristikalliolle on patikointi matkaa noin 4,5 kilometriä.