Seuraa matkaamme:

Suomi365 - on kunnianosoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Tämä sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookissa:
Suomi365



perjantai 5. toukokuuta 2017

6.5.2017 Kullaojan vesiputous on Lapin kauneimpia pikkuputouksia


Sallan Pimiäselän takana kulkijaa odottavat luolat, jyrkänteet, vesiputoukset ja kirkkaat lompolot. Kullaojan kätketty paratiisi on Lapin tuntematon helmi.  

Kullaojan vesipututous

Suuret kivet takovat auton pohjaa. Tie sopisi todellisuudessa vain maastoajoneuvolle. Helakan keltaisena hohtavat koivunlehdet tanssivat Naruskajoen Porttikosken reunamilla. Ajouran kunto huononee metri metriltä sen kiemurrellessa syvemmälle erämaahan. 

Tie nousee Pimiäselän laelle. 60 kilometrin ajo huonokuntoista soratietä lähentelee henkistä kidutusta. Sydän pamppailee riemusta jalan painuessa metsänreunaan - mikä vapaus ja mikä hiljaisuus.

Paikka on lumoavan kaunis
 
Kelojen rangat kohoavat punaisesta varvikosta kuin muinaisten jättiläisten kaarevat kylkiluut. Korpin kolkko raakunta kantautuu kaukaisuudesta. Läheisessä kuusessa lirkuttelee kuukkeli. Rinne laskeutuu Kullaojan notkoon, kivet ottavat maaston haltuunsa.

Valtava jyrkänne on murtunut miljooniksi paloiksi, jotka nyt lepäävät ympäri metsää. Ihailen luonnon kykyä lohkoa kova kallio näin symmetrisiksi paloiksi. Päivä on kuuma, kesäistä lämpöä henkivä aurinko herättää kaikki syksyn värit täyteen loistoonsa – puut ja varvut ovat kuin tulessa.

Puro virtaa louhikon edestä. Kuljen kohti yläjuoksua, nauttien veden soljuvasta laulusta. Tunteet kuohahtavat saapuessani Kullaojan lompololle. Näky saa kulkijan haukkomaan happea. Pinkit juolukat heijastuvat kirkkaan lammen kuvastimesta. Takana kohoaa jyrkkä kukkula, maagisen muhkurainen minivuori.

Lisää kuvateksti
Kummun reuna on murtunut isoiksi lohkoiksi. Alas vyöryneet pulteri lepäävät toisiinsa nojaten jättäen alleen suuria luolia. Upea salasopukka! luolan suuaukosta avautuu huumaava näkymä kirkkaalle lammelle.

Kapuan luolien kautta kukkulan laelle. Jumalainen piknik-paikka. Tämän lähemmäs korpien henkiä ei erämaan vaeltaja metsäkirkoissaan pääse. Kukkulalle kantautuu kutsuva solina. Kulkiessani maisemien humalluttamana olin jo hetkeksi unohtanut Kullaojan suurimman salaisuuden – pienen vesiputouksen.

Kullaojan louhikkoa
Siellä se laulaa kutsuaan, korkeiden kuusten takana. Samoilen hitaasti ääntä kohti - Herran jumala! Huokaus pääsee suusta. Niin kaunis on tämä portaittain muutaman metrin putoava puro. Vesi nuolee sammaleen peittämää kalliota, luikertelee kivien välissä, lirkuttelee hyvästit ja syöksyy vaahtomaisena ryöppynä pieneen lampeen.        

”Kullaojan vesiputous on mielestäni yksi Lapin kauneimmista pikkuputouksista.” toteaa Suomen Vesiputoukset -sivuston rakentaja Jussi Laine.  ”Putous on hyvä esimerkki siitä, ettei vesiputouksen kauneus aina riipu tarkasti mitattavista geologisista tai hydrologisista parametreistä, kuten korkeudesta ja virtaamasta.”

Huuhdon hien suolaamat kasvoni ja tyydytän janoni lammen raikkaudella. Kesän kuivattamat jäkälät rapisevat saappaan pohjan alla. Kapuan viereiselle harjanteelle, sieltä näkee putouksen ylävinkkelistä. Paikassa on taikaa. Enimmäkseen se johtuu sijainnista. Kullaojan paratiisi on kaukana kaikesta, vaikkakin metsäautotieverkoston ympäröimä.  
KARTTA

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti